Mitä karkeammasta koskenpohjan kivimateriaalista on kyse, sen vähemmän sen kuuluu liikkua. Jos kyse on asettuneesta soraikosta, on tulvilla yleensä tällaisiin lähinnä puhdistava vaikutus. Myös kookkaampien kalojen kutemisella on soraikkoja puhdistava vaikutus. Soraikoiden kuuluisi olla jatkuvassa muutoksessa. Asiallisella seurannalla voidaan olosuhteet ja muutokset tunnistaa. Kriittisten asiakysymysten tiedostamisella ja huomioimisella voidaan parantaa kunnostustoiminnan vaikuttavuutta ja minimoida epäonnistumisia.
Jos alueella esiintyy sukukypsiä vaelluskalojen emoja, voi paikka olla kutusoraikko, jossa kalat toiveikkaina joskin epävarmoin ennustein harrastavat lajityypillistä lisääntymisriittiä. Mikäli kunnostuksissa uomaan on lisätty liikaa soraa, tai turhan kaltevaan paikkaan, voi soraikko tai kutupesä kevättulvilla huuhtoutua mätijyvineen pois. Jos kaltevuus on sopiva ja soraikot ovat stabiilit, eivät ne tulvilla huuhtoudu pois, vaan korkeintaan reunoista hieman pyöristyvät. Yleensä soraikot ovat pikemmin hiekottuneita, mikä heikentää mätijyvien hapensaantia, aiheuttaen kehityshäiriöitä sekä lisäten kuolleisuutta.
Soraikko on hydrologis-morfologinen ja muuttuvainen kokonaisuus. Vaelluskalojen kutemisen kannalta sora on suotava olla sopivan muotoisessa pohjassa (morfologia), asiallisissa virtausoloissa (hydrologia). Silloin se puhuttelee emokaloja. Kutupohjan olisi suotava olla riittävän stabiili, mutta myös kaikilla eri virtaamilla toimiva ja puhdas. Hyvä kutupesä antaa turvallisen talviympäristön mätijyville, sekä keväällä kuoriutuville pienpoikasille. Kesän korvilla tällaisen soraikon ja kivikon suojista kömpii pienpoikasia satapäin, tai enemmän, mikä elvyttäisi kalakantaa. Poikasia hyvin tuottavaa soraikkoa voi kutsua lisääntymisalueeksi, siinä missä heikommat alueet ovat pelkkiä kutusoraikkoja.
Se mitä kaikkea koskessa tapahtuu, miten kutupohjat liikkuvat, hiekottuvat tai kutukalat niitä uudistavat, ei ole rakettitiedettä. Kutuvesien elvyttämisen avain on varsin yksinkertaisessa kutupohjien seurannassa. Kutupaikan toimivuus ei selviä pelkillä sähkökoekalastuksilla, tai satunnaisella yksittäisellä käynnillä. Pitää seurata asioita kudun aikaan, kudun jälkeen, tulvia, soraikoiden tulvien jälkeistä tilaa, sekä keväällä pienpoikasten liikkeelle lähtöä.
Virtavesien ja vaelluskalojen elvyttäminen on jatkuvien muutosten sarjassa oleva prosessi, jossa olennaista on ymmärtää laajempi kokonaisuus, ja tunnistaa kontekstista tietyt kriittiset yksityiskohdat. Asiallisen seurannan tarkoitus on varmistaa toimenpiteiden myönteinen vaikuttavuus. Seurannalla voidaan tunnistaa ja minimoida kunnostuksessa tapahtuneita epäonnistumisia. Monesti viimeiset hienosäädöt voivat usein olla kaikkein vaikuttavimpia.
Osaamista, seurantaa ja pitkäjänteisyyttä ei ole koskaan liikaa. Jos olosuhteita ei tunneta, tai puutteellisen seurannan takia olosuhteet ja nykytila tulkitaan väärin, voi kunnostuksilla tai korjauksilla olla myös kielteisiä vaikutuksia. Joskus isoin asia voi olla vedenlaatu. Usein kriittisin asia on joku muu, esim. kutualueen morfologia, hydrologia, tai sekä että.
Mitä paremmin on otettu selvää ja ymmärretään kutupohjien nykytilan, kaltevuuudet, virtausolosuhteet, muut muuttujat ja muutokset, sen helpompi on tehdä olennaisia ja oikeansuuntaisia rakenteellisia korjauksia, tai muita korjattavissa olevia asioita. Hyvä seuranta on yksi keskeisimmistä kulmakivistä, ja keinoista varmistaa kunnostusten onnistumisia ja minimoida epäonnistumisia. Pääosin kunnostuksissa löytyy jonkin verran molempia. Harva kunnostus on kaikilta osin täydellinen. Aina on myös asioita, joihin ei voi vaikuttaa.
Liian usein kunnostuksia suunnitellaan ja toteutetaan turhan pinnallisilla tai vajailla tiedoilla, esim. alivirtaamaolosuhteiden perusteella – eli olennaisimpien tulva-asioiden suhteen sokkona. Seuranta on kaikkea muuta paitsi turhaa hifistelyä. Jos halutaan onnistumisia, kannattaa tehdä seurantaa ja selvittää myös tulvaolosuhteet. Nekin vaihtelee vuodesta toiseen. Asiallinen seuranta ja sen pohjalta tehtävät korjaustoimet kuuluisi mieluiten olla pakollisia kaikissa virtavesien ja taimenkantojen elvyttämishankkeissa, ja olisi suotavaa tehdä pitkällä juoksulla. Seurannan järjestämisen osalta on kyse ymmärryksestä ja tahdosta.
Seurantaa kannattaa tehdä ja edistää avoimesti, ja havaintoja jakaa sidosryhmien ja toimijoiden tietoon ja hyötykäyttöön. Näin toiminta palvelee osaamisen kehittymistä, onnistumisia, ja ennenkaikkea vaikuttavaa vaelluskalakantojen elvyttämistä.