Se antaa arvokasta tietoa emokalastosta, taustaa kalastuksen kestävyyden sekä kunnostustarpeiden arviointiin. Olennaisinta kutupesäseurannassa on pesien määrä, kutupaikkojen sijoittuminen ja kutukuoppien koko. On hyödyllistä tietää minkälaisiin paikkoihin kutupesiä ilmaantuu – ja mihin niitä ei ole ilmaantunut. Eri havainnot taimenen elinkierron eri vaiheista täydentävät toisiaan. Mitä enemmän ja parempaa seurantatietoa tutkijat ja muut vapaaehtoiset saavat, sen helpompi on löytää täsmäkorjauksia ja tehokeinoja vaikuttavampaan elvyttämiseen. Kutu- ja lisääntymisen onnistuminen on hyvin kriittinen asia. Siksi kutupesälaskentoja kannattaa tehdä kaikkialla missä siihen on mahdollisuuksia.
Tutkijoiden ja vapaaehtoisten kannattaisi puhaltaa yhteen hiileen. Tutkijat tekevät kutupesälaskentaa resurssiensa puitteissa yleensä tietyillä rajatuilla kohteilla, eikä välttämättä edes joka vuosi. Laajempi, säännöllisempi seuranta, ja sen organisointi riippuu osin resursseista, mutta myös isoilta osin vapaaehtoisten kiinnostuksesta osallistua toimintaan. Tarve vapaaehtoiselle kutupesälaskennalle on suuri. Syytä olisi myös kertoa avoimesti mitä seurannalla on saatu selville – eli mihin suuntaan kutuvedet ja emokalastot ovat kehittymässä.
Eri kohteiden kutupesämääriä eivät ole keskenään vertailukelpoisia, koska olosuhteet, tarkkailtavan alueen laajuus, ja arvioinnin tarkkuus voi vaihdella. Jossain lasketaan vain kookkaat vaellustaimenten kutupesät, siinä missä toisaalla laskennassa on mukana myös paikallisten emojen tekemät pesät. Tutkijat tekevät isommissa kohteissa pesälaskentaa vesikiikarilla ja kahlailemalla, siinä missä vapaaehtoiset laskevat pesiä vain rannalta. Tämän takia vapaaehtoisten pesälaskenta soveltuu lähinnä pienempiin jokivesiin ja ennenkaikkea puroissa toteutettavaksi.
Kookkaat taimenet tekevät helpommin tunnistettavan pesän, siinä missä paikallisten emojen pesät voivat olla paljon pienempiä, ja haastavampi tunnistaa. Kutupesän, tai oikeammin kuopan koko kuvastaa usein myös emokalan kokoa. Kutupesien laskentaa tulee mielellään tehdä säännöllisesti tietyllä samalla alueella ja vastaavalla tavalla, jolloin saada käsitys kutukannan pitkän ajan muutoksista. Kaikenlaiset tarkkailut on arvokkaita, eli myös tiedot siitä että jossain ei ole näkynyt kutupesiä. Vaellusesteen yläpuoleisilla alueilla vaellusemoja ei luonnollisesti ole. Vapaan yhteyden alueilta havainnot isommista pesistä on myös kiinnostava asia. Yksi hyöty kututarkkailun tai pesälaskennan tekemisestä on, että sen yhteydessä voidaan saada havaintoja mahdollisesta salakalastuksesta.
Joskus kutupesät ilmaantuvat hyvin hidasvirtaisiin ja hiekkaisiin paikkoihin. Toisinaan kutu tapahtuu pienen virtaaman aikaan, jolloin kutupesä voi kevättulvilla olla vaarassa huuhtoutua. Joskus pieni kutupesä voi tuottaa reilummin pienpoikasia, siinä missä isompi emokalasto ja isompi kutupesämäärä tuottaa poikasia heikosti, tai ei ollenkaan. Kudun onnistumiseen tai epäonnistumiseen liittyy monia epävarmuustekijöitä, kuten vedenlaatu tai esimerkiksi talviajan mahdollinen alijäähtyminen.
Kutupesälaskentaa tehdään osin sen selvittämiseksi, missä ja minkälaiset taimenet ovat kuteneet, tai missä ei ole kudettu. Tämän tiedon avulla seuraavana keväänä on helpompi kohdentaa pienpoikaslaskenta kudettujen alueiden lähirantavesiin. Kutupesälaskennan tavoin keväällä toteutettava pienpoikaslaskenta kertoo elinkierron kriittisimmän vaiheen toimivuudesta. Sellaiset alueet missä tavataan runsaimmin pienpoikasia, antavat helpommin myös loppukesästä sähkökoekalastuksissa runsaammin ns nollikkaita. Siltä osin kutupesä- ja pienpoikaslaskenta kertoo ennakkoon kalakannan kehityksen trendin.
Yleensä isoin osa kudusta tapahtuu normiaikaan loka-marraskuussa. Yksittäisiä kutupesiä voi ilmaantua joskus yllättävänkin myöhään joulukuunkin puolella. Joidenkin pienempien kutupesien jäljet saattavat kadota melko pian. Tämän takia kutupesälaskenta antaa harvoin täydellisen kokonaiskuvan, joskin hyvin hyvödyllisen kuvan. Mitä paremmissa olosuhteissa ja optimaaliseen aikaan laskenta tehdään, sen isompi osa kutupesistä saadaan tunnistettua. Kaikki havainnot ovat monin eri tavoin hyödyllisiä ja merkityksellisiä, koska kutu on kriittinen elinkierron vaihe. Siksi parempi tunteminen parantaa ymmärrystä lisääntymisen onnistumiseen vaikuttavista muuttujista.
Monissa vesissä virtaamat voivat syksyllä olla niin korkeat, ettei asiallista seurantaa pysty kovin helposti toteuttamaan. Oikea ajoitus on olennaista. Viimeisin hetki laskea kutupesät, on juuri ennen jäiden tulemista. Jos samassa joessa on sekä lohta että taimenta, on näiden tunnistamisessa omat haastensa. Kutupesälaskennan menetelmiä kannattaa jakaa ja jalkauttaa sekä asiantuntijoiden että aiheesta kiinnostuneiden paikallistoimijoiden keskuuteen.
Taimenten kutupesähavaintoja syksyltä 2020[visualizer id=”20902″]
Täydennämme taulukkoa sitä mukaan kun meille ilmoitetaan vahvistettuja havaintoja kutupesistä. Viimeisin päivitys 23.11.2020
ps. Jos mahdollista, kannattaa yrittää tunnistaa kuinka iso osa emokaloista on istukkaita, ja kuinka iso osa on luonnonkaloja. Tämä pitää luonnollisesti tehdä itse kutemisen aikaan.