Vanhankaupunginkosken selvitykset ja keskustelut jatkuvat. Hesarin mukaan itähaaraan rakennetaan seiniä. ”Kosken itähaaraan on tarkoitus rakentaa kaloille uusi uoma sekä kalojen vaellusta helpottavia seiniä ja syvänteitä.” Todellisuudessa sinne suunnitellaan silokalliolle piikattavaa juoksuhautaa.
Twitterissä museovirasto pääjohtaja ehdottaa lohipadon rakentamista kalojen ohjaamiseksi kosken itäiseen haaraan. Pääjohtaja ei vissiin itse ymmärrä että tämä itähaaran myllerrys, hydrologiset muutokset, jota virasto kannattaa, kuivattaa länsihaaran putouksen, eli merkittävällä tavalla heikentävän maisemaa. Museoviraston osastojohtajan mielestä maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö ovat vesipuitedirektiivin toimeenpanossa pääosin unohtaneet kulttuuriperinnön. Hesarin mukaan ”Patoa koskevat ratkaisut ovat vaikeita, sillä niissä ovat vastakkain uhanalaisten vaelluskalojen elinolot ja kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennuskohde. Molempien etuja on tähän saakka ollut vaikea saavuttaa.”
Vastakkain eivät ole kalat ja museoarvot, vaan vanhempi alueen historia, vesipuitedirektiivi, luontoarvot, uhanalaiset lajit vs viime aikojen teollisen kulttuurihistorian suojelu. Kyse on ympäristöhallinnon sisäinen suojelu vs suojelu -kiista. Kulttuurihistoriaa ei pidä nähdä kapeasti vain viimeisimmän teollisen historian näkökulmasta joen vanhempaa kulttuuriarvoja vähättelemällä. Kyllä näihin hyvä harkinta on löydettävissä jos museovirasto vain suostuu yhteistyöhön. Muussa tapauksessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin että YM linjaa ja laittaa työryhmän pystyyn.
Museovirasto on vetänyt hyvin itsepäistä linjaa, ovat olleet haluttomia keskusteluihin ja sanovat muiden turhaan kärjistäen asioita. VKK lisäksi näkökulmat ovat vakavasti törmäyskurssilla monilla muillakin kohteilla, missä kapean katsontakannan tahot ovat pääseet käyttämään veto-oikeutta.
Vaelluskala ry on jo ehdottanut että ympäristöministeriö perustaa työryhmän ratkomaan ministeriön sisäisiä kulttuuriympäristön suojelun ja vesipuitedirektiivin rajapintakysymyksiä. EU komissio on jo pariin kertaan antanut noottia Suomelle vesipuitedrektiivin heikosta toteutuksesta. Olennaista on ymmärtää faktat, kokonaisuus ja käyttää hyvä kokonaisharkinta ja vihdoinkin alkaa kunnolla edistämään vesipuitedirektiiviä, eikä heittään kapuloita rattaisiin käytöstä poistettujen ja pahasti rapistuneiden patojen ylisuojelulla. Kultuuriarvojen ja vesiluonnonsuojelun pitäisi tukea toisiaan, hyvällä kokonaisharkinnalla ja win-win-ratkaisulla – ei juoksuhautoja, lohipatoja tai bunkkereita rakentamalla.