Longinojan taimenten kutupaikat ovat laajojen täsmäkorjausten tarpeessa

Longinojan taimenten kutupaikat on tarkastettu, ja useimmilla paikoilla on havaittu pienempiä rakenteellisia täsmäkorjauksia vaativia kohtia. Pääosin kutupaikkojen rakenteellinen tila on heikentynyt isojen emotaimenten ahkeran kutemisen aiheuttaman kulumisen ja soran kekoontumisen vuoksi. Positiivista on, että soraikot ovat pääosin hyvin kuohkeita ja puhtaita. Soraikkoalueen kaltevuuden tulisi tällaisessa pienessä purokohteessa olla 5 promillea, mikä tarkoittaa 5 sentin pudotusta 10 metrin matkalla. Hesburgerin kohdalla yhden soraikon kynnys oli noin metrin matkalla 15 senttiä, ja kutukeon yläpuolella oli iso kraateri. Isot emokalat toimivat kuin pienet maansiirtokoneet.

Kun soraikko on lyhentynyt ja kutukuopassa on vain isoja kiviä ilman soraa, ratkaisu on siirtää kekoontunut sora pari metriä ylävirtaan takaisin kutualueelle. Monissa paikoissa tämä työ kestää vain noin vartin kahdelta henkilöltä. Kahdella yläosan alueella isojen emotaimenten kutu on ollut niin runsasta, että sorat ovat kutemisen vuoksi huuhtoutuneet lähes kokonaan pois, ja ne vaativat täydennyssoraa, yhteensä n 10 m3.

Muutamilla soraikoilla kutupaikka on muuttunut kutukelvottomaksi, koska lapset ovat viskelleet sen täyteen isoja kiviä. Joillakin soraikoilla kutupaikan yläpuolelle on ilmestynyt pyörteisyyttä aiheuttavia kiviä, jotka on siirrettävä hieman sivummalle kutemisen helpottamiseksi. Saunakosken niska, pajan niska sekä sinisen sillan keskimmäinen soraikko olivat täynnä isoja kiviä, mikä estää kutemisen. Ne on palautettava takaisin emokaloille sopiviksi kutupaikoiksi.

Elokuussa aloitamme pienemmissä ryhmissä arki-iltoina ja viikonloppuisin täsmäkunnostukset. Syyskuussa järjestämme isommat talkoot sinisen sillan luona (Haaga-Helia) sekä Latokartanontien alapuolella. Täsmäkunnostuksiin ja talkoisiin osallistumisesta kiinnostuneet voivat liittyä Longinojan whatsapp-ryhmään tästä linkistä:

https://chat.whatsapp.com/LETcY1LCNX2HStKlrc0qtp

Haku

Mitä tänään tutkittaisiin? Perehdy taimenen tilaan esimerkiksi seuraavien listauksien kautta:

Taimenkartta somessa