Taimenen poikasikäluokkien seuranta on olennainen osa vaelluskalojen elvyttämistä, ja siihen käytetään kahdenlaisia menetelmiä: illalla tehtäviä taskulampulla suoritettavia pienpoikaslaskentoja ja sähkökoekalastuksia rajatuilla koealoilla. Näillä menetelmillä on merkittäviä eroja niin toteutuksen kuin tiedon hyödyllisyydenkin kannalta. Molemmilla saadaan kuitenkin arvokasta tietoa siitä, missä ja minkälaisissa ympäristöissä poikaset viihtyvät – tai miksi niitä jossain ei ole.
Sähkökoekalastus tehdään yleensä kerran vuodessa loppukesästä, kun taas taskulamppulaskentoja voidaan tehdä useamman kerran kesän aikana, erityisesti pienpoikasten herkässä alkuvaiheessa. Taskulamppulaskennat tarjoavat tietoa siitä, missä kudut ovat onnistuneet ja miten poikaset liikkuvat kesän mittaan. Sähkökoekalastus puolestaan kertoo yhden koealan poikastiheyden, mutta ei välttämättä anna selkeää kuvaa siitä, miksi poikaskanta on hyvä tai huono. Lisäksi sähkökoekalastuksessa saadut taimenet voivat olla peräisin kauempaakin, eivätkä välttämättä läheisiltä kutusoraikoilta.
Pienpoikasten tai nollikkaiden laskennat taskulampulla
Illalla tai yöllä tehtävät pienpoikaslaskennat perustuvat siihen, että poikaset voidaan alivirtaaman aikana havaita matalissa virtavesissä taskulampun avulla. Tämä menetelmä kattaa usein koko puron tai laajan alueen, joten se antaa hyvän yleiskuvan siitä, missä poikasia esiintyy, kuinka suuri ikäluokka on ja miten ne ovat jakautuneet vesistössä. Se on nopea ja kustannustehokas tapa saada laajaa tietoa. Seuranta ja havainnointi opettaa tehokkaasti minkälaisissa paikoissa poikaset viihtyvät parhaiten.
Menetelmän heikkous on, että sitä ei voi käyttää, jos vesi on sameaa tai virtaama liian suuri. Taskulamppulaskennat ovat hyödyllisiä, kun halutaan tarkastella laajoja alueita. Kuitenkin suorittajalta vaaditaan hieman kokemusta, harjaantunutta silmää ja lajintunnistustaitoja, tai vaihtoehtoisesti hyvä tallennusväline, kuten puhelin tai kamera. Kokemattomalle voi poikasia jäädä huomaamatta, tai esimerkiksi kolmipiikki voidaan erehtyä luulemaan taimeneksi. Siksi laskenta kannattaa tehdä olosuhteissa, joissa virtaama on riittävän pieni ja vesi kirkasta. Hyvä taskulamppu ja pimeä ajankohta ovat avainasemassa onnistuneessa seurannassa.
Sähkökoekalastus
Sähkökoekalastuksessa kalat tainnutetaan hetkellisesti sähkövirran avulla, jotta ne voidaan laskea ja mitata tarkasti. Tämä menetelmä suoritetaan rajatuilla koealoilla, ja sen avulla saadaan tarkkaa tietoa eri lajeista, poikasten koosta, tiheydestä ja biomassasta. Sähkökoekalastus on yksi yleisimmistä virtavesien kalastoseurannan menetelmistä, ja sen voi toteuttaa suhteellisen vähäisellä kokemuksella. Se toimii sekä pienissä että hieman suuremmissa virtauksissa, kirkkaassa kuin sameassa vedessä.
Menetelmän heikkous on, että se antaa tietoa vain koealalta kyseisellä hetkellä eikä kerro mitään koealan ulkopuolisista olosuhteista. Siksi koeala kannattaa valita niin, että se edustaa mahdollisimman hyvin ympäristöä. Eri koealojen välillä tiheydet voivat joka tapauksessa vaihdella huomattavasti. Lisäksi sähkökoekalastus ei ole täysin vaaratonta kaloille – kalat voivat toisinaan altistua liian suurelle sähkövirralle tai tainnutus voi olla liian voimakas. Käsittelyn ja kalojen hapensaannin on oltava asianmukaista, minkä vuoksi koealat on hyvä pitää riittävän pieninä kalojen hyvinvoinnin takaamiseksi.
Yhteenveto
Pienpoikasten taskulamppulaskennat tarjoavat laajan mutta karkeamman yleiskuvan taimenkantojen poikasmääristä, kun taas sähkökoekalastus tuottaa tieteellisesti tarkkaa tietoa suppeilta alueilta. Taskulamppulaskentaa voi tehdä kuka tahansa, jolla on harjaantunut silmä ja tuntemus siitä, miten ja mistä poikasia etsitään, kun taas sähkökoekalastus vaatii erityislaitteet ja -luvat.
Nämä kaksi menetelmää eivät sulje toisiaan pois, vaan niiden tulisi täydentää toisiaan, jotta saadaan mahdollisimman kattava kokonaiskuva taimenkannoista ja elvytyshankkeiden onnistumisesta.