Maa- ja metsätalousministeriö on käynnistämässä vaelluskalastrategioiden päivitystä ja lähettänyt kyselyn keskeisille sidosryhmille. Kyselyssä pyydetään näkemyksiä nykyisen kalatiestrategian toimivuudesta, tulevan strategian lähtökohdista sekä valmisteluprosessista.
Kalastuslain mukaan päätöksenteon tulisi perustua parhaaseen saatavilla olevaan seuranta- ja tutkimustietoon. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että seuranta- ja tutkimustiedon hyödyntämisessä ja avoimessa jakamisessa on merkittäviä puutteita. Nykytilasta ja tähän asti tehdyistä toimista ei esitetä konkreettisia faktoja, vaan sidosryhmiltä kysytään mielipiteitä, mikä voi johtaa subjektiivisten näkemysten painottumiseen faktojen sijaan.
Jos halutaan aitoja parannuksia ja vaikuttavuutta, tulisi seurannan, tutkimustiedon ja avoimuuden olla strategian keskiössä. Tutkimuksen pitäisi tuottaa konkreettisia ja hyödyllisiä työkaluja elvyttämisen tueksi, edistää osaamisen kehittämistä, kannustaa verkostoitumiseen ja toimia itse esimerkkinä vaikuttavista teoista. Uskottavuus ei synny pelkistä strategiapapereista, vaan konkreettisista parannuksista ja tuloksista. Elvyttämisessä tulisi keskittyä tunnistamaan vaelluskalojen elinkierron todelliset pullonkaulat ja toteuttaa näihin osuvia ja vaikuttavia ratkaisuja. Nykyiset tulokset eivät vastaa odotuksia, ja monin paikoin vaelluskalakantojen tila on heikentynyt, vaikka resursseja on käytetty merkittävästi. Tämä kertoo sekä seurannan, osaamisen että elvyttämisen merkittävistä kehitystarpeista.
Tarvitsemme ajantasaista, kattavaa seuranta- ja tutkimustietoa suomalaisista vaelluskalakannoista sekä selkeää tietoa siitä, kuinka tähänastiset panostukset ovat toimineet ja mitä niistä on opittu. Lisäksi tarvitaan parempia työkaluja päätöksenteon tueksi, jotta elvyttämistoimet voidaan suunnitella vaikuttavasti. Nyt on aika keskittyä avoimuuteen, tiedon jakamiseen ja konkreettisiin tuloksiin, jotka hyödyttävät sekä vaelluskaloja että niiden elinympäristöjä.
ps. Kestävän kalastuksen edistäminen vaatii edelleen ratkaisuja moniin vaikeisiin haasteisiin – mutta myös mahdollisuuksia parantaa tilannetta on runsaasti!