Suomessa ympäristönsuojelulaki velvoittaa jokaista toimijaa olemaan selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista ja minimoimaan niistä aiheutuvat haitat. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi kun graffiteja puhdistetaan kemiallisesti, toimijan pitäisi tietää tarkkaan, mitä aineita käytetään, minne ne päätyvät – ja huolehtia siitä, etteivät haitalliset aineet päädy ympäristöön tai vesistöihin.
Käytännössä kuitenkin graffitinpoistot tehdään niin, että pesuvedet, jotka sisältävät voimakkaita kemikaaleja ja liuottimia, päätyvät sadevesiviemärin tai maaperän kautta luontoon – usein suoraan puroihin, ojiin tai muihin vesistöihin. Tämä on ongelmallista, sillä nämä vedet sisältävät aineita, jotka luokitellaan ongelmajätteiksi. Lain mukaan tällaiset vedet pitäisi kerätä talteen ja käsitellä asianmukaisesti, mutta näin ei normaalisti tapahdu.
Kyseessä on siis ristiriita lakien ja arjen käytännön välillä. Laki on yksiselitteinen: ympäristölle haitallisia aineita ei saa päästää luontoon, päästöjä pitää pyrkiä vähentämään, eli pesuvesistä keskeisin osa pitäisi kerätä talteen. Silti nykyinen tapa toimia ei kaikilta osin täytä näitä vaatimuksia. Moni kansalainen tai työn tilaaja ei ehkä tiedä, että tavallisesti tehty graffitinpoisto tarkoittaa normaalisti vaarallisten aineiden suoraa päästöä lähimpään puroon tai ojaverkostoon. Siksi asiasta olisi tärkeää puhua avoimesti ja kehittää käytäntöjä, jotka vastaavat lain henkeä ja kirjainta.
Käytännössä pesuvedet kuitenkin päätyvät sadevesiviemäreihin, jotka laskevat suoraan puroihin, ojiin tai muihin vesistöihin – usein juuri niihin, missä taimen yrittää lisääntyä tai poikaset elävät. Jos halutaan säilyttää kaupunkipurot vaelluskalapitoisina ja elinvoimaisina myös tulevaisuudessa, on tärkeää puuttua myös vähemmän näkyviin mutta jatkuviin kuormituslähteisiin, kuten pesuvesien valumiin. Graffitien poisto ei saa tapahtua kalavesien kustannuksella.
Lisätietoa : Ympäristönsuojelulain luku 2 / 6 – 7 §
https://finlex.fi/fi/lainsaadanto/2014/527#chp_2__heading