Kun virtavesi johdetaan putkeen, halutaan sen yläpäähän toisinaan asentaa välppä. Tällä halutaan estää suurten puunrunkojen pääsy putkeen, ja rankojen mahdollisesti aiheuttama tukkeutuminen. Joskus välppä rakennetaan myös putken alapääähän, jos halutaan estää lasten tai muiden uteliaiden meneminen putkeen. Välpän rakentaminen, jättäminen rakentamatta tai olemassa olevan poistaminen vaatii aina tapauskohtaista harkintaa.
Perinteiset välpät koostuvat pystytolpista tai ristikosta. Ristikkorakenteet tukkeutuvat kaikkein helpoimmin, mutta myös pystytolpat keräävät nopeasti roskia. Molemmat rakenteet vaativat jatkuvaa puhdistusta. Sateilla ja etenkin syksyisin ne kuitenkin tukkeutuvat oksista ja lehdistä. ja padottavat hyvin helposti – muodostaen sekä vaellusesteen että tulvariskin. Tämä tapahtuu usein riippumatta siitä, kuinka säännöllisesti ja tehokkaasti välppää yritetään puhdistaa.
Jokainen välppä heikentää virtaaman läpäisykykyä ja kasvattaa paikallista tulvariskiä. Usein putkirakenteet eivät ole mitoitukseltaan sellaisia, että tukkeutumisen aiheuttama kapasiteetin heikkeneminen olisi otettu huomioon – edes silloin, kun huolto toimii moitteettomasti. Käytännössä monet tukkeutuvat erityisesti tulvahuipun aikaan. Käytännössä välpän takia vesi ei pääse putkeen, kuten asiaan kuuluisi.
Suomessa arvioidaan olevan noin 30 000 rumpua tai vastaavaa rakennetta, jotka ainakin ajoittain estävät vaelluskalojen liikkumista. Osassa putkista on myös välppärakenteita. Hyvin hoidettu välppä voi olla alivirtaaman aikaan kuljettavissa, mutta juuri silloin kun kalat olisivat luonnostaan liikkeellä – eli virtaaman noustessa – monet välpät menevät tukkoon ja muuttuvat kaloille vaellusesteiksi.
Jos halutaan yhdistää turvallisuus ja ekologinen toimivuus, täytyy välppärakenteet suunnitella ja toteuttaa uudella tavalla – huomioiden vaelluskalojen liikkuminen sekä luonnollisen virtaaman vaihtelut. Pelkkä perinteinen rakentaminen ja huolto eivät enää riitä.
Asiallinen ja samalla vaelluskalaystävällinen välppä
Täysikasvuinen mereltä kutuvaellukselle palaava taimen on yleensä 50–85 cm pitkä. Esimerkiksi 75-senttinen naaras on selkäevän kohdalta noin 18 cm korkea ja 12 cm leveä. Perinteisesti rakennetut välpät on usein tehty 10 cm rautavälillä – eli ne ovat liian kapeita jo täysin puhtaina, eikä kookas taimen mahdu niistä läpi.
Suurin ongelma ei kuitenkaan ole edes mitoitus, vaan välppien roskaantuminen. Etenkin syksyisin tuuli tuo puista irronneita oksia ja lehtiä, jotka tarttuvat välppään ja aiheuttavat sekä tukkeutumisen että vaellusesteen.
Toimiva ratkaisu on suunnitella välppä niin, että putken alaosaan jätetään 20–25 senttimetriä korkea vapaa aukko. Tämän mitoituksen ansiosta pikkusälä ja lehtikarike pääsevät alivirtaaman aikaan esteettä läpi, mutta tulvahuipuilla, kun vedenpinta nousee, jää aukko kokonaan pinnan alle ja pysäyttää suuremmat puunrungot rakenteen ylempiin osiin.
Tällainen ratkaisu vähentää merkittävästi välpän roskaantumista, säilyttää vaelluskalojen kulkureitin lähes kaikissa virtaamatilanteissa ja vaatii huomattavasti vähemmän huoltoa kuin perinteinen alas asti ulottuva säleikkö. Kalojen näkökulmasta hyvän välpän ei tarvitse näyttää siistiltä ja puhtaalta – tärkeintä on, että välpän alaosassa on vaelluskalojen kulkemisen mahdollistava kulkuluukku, eli oikein mitoitettu ja sijoitettu aukko.
Suuri osa Suomeen putken päihin asennetuista välpistä on todennäköisesti perinteistä mallia – ei vaelluskalaystävällisiä. Monille asia ei ehkä vielä ole tuttu, mutta esimerkiksi Helsingin seudun ympäristöpalvelun yhdessä Espoon kaupungin kanssa vuonna 2023 julkaistu välppäohje määrittelee juuri tällaisen, tässäkin kuvatun vaelluskalaystävällisen ratkaisun. Tietoisuutta on yhä lisättävä, ja vanhan mallin välppiä on syytä tunnistaa ja on päivitettävä laajasti ennen kuin niitä voidaan pitää sekä asianmukaisesti ylläpidettävinä että vaelluskalojen liikkumisen kannalta toimivina.
Linkit:
Espoon kaupunki: Ohje ja tyyppipiirustukset hulevesiviemärin pään välpästä
Espoon kaupunki: Hulevesiviemärin välppä