Hulevesiviemäri ei ole puhdistamo. Silti siihen päätyvä vesi johdetaan usein suoraan vesistöihin ilman käsittelyä. Perusperiaate on yksinkertainen: hulevesiin kuuluu vain sade- ja sulamisvesi – ei pesuaineita, kemikaaleja tai jätteitä.
Sääntely perustuu oletukseen, että hulevedet ovat korkeintaan lievästi kuormittuneita. Siksi toimintaa, joka heikentää niiden laatua, on rajoitettu. Esimerkiksi auton pesu asfaltoidulla pihalla on kielletty, koska pesuvedet kulkeutuvat suoraan hulevesiverkostoon.
Samaan aikaan järjestelmässä on selvä aukko. Laaja ja jatkuva kuormitus – teollisuus, pesuhallit, jätevedenpuhdistamot – luvitetaan ja sitä valvotaan. Mutta hajautettu ja satunnainen kuormitus jää katveeseen. Kattopesut ovat tästä hyvä esimerkki: toimintaa ei luviteta, vaikka pesuaineet huuhtoutuvat suoraan sadevesien mukana kaupunkipuroihin ja muihin luonnonvesiin.
Tutkimusnäyttö ei tue käsitystä kattopesujen harmittomuudesta. Ranskalaisessa in situ -tutkimuksessa havaittiin, että yleisesti käytetyt sammalmyrkyt, kuten bentsalkyylikloridi, huuhtoutuvat katoilta sadevesien mukana suoraan vesistöihin. Heti käsittelyn jälkeen valumavedet voivat olla erittäin myrkyllisiä vesieliöille – eikä vaikutus ole lyhytaikainen. Myrkyllisiä jäämiä voi huuhtoutua vielä yli vuoden ajan. Oleellista on myös mittakaava: vasta noin 175–375 mm kumulatiivisen sateen jälkeen pitoisuudet laskevat tasolle, joka ei ole akuutisti myrkyllinen kaloille. Käytännössä tämä tarkoittaa kuukausien, paikoin yli vuoden mittaista kuormitusjaksoa.
Vastuut ovat paperilla selkeät: kiinteistönomistaja vastaa hulevesistä, toiminnanharjoittaja omasta toiminnastaan. Käytännössä valvonta ja riskitietoisuus ovat kuitenkin heikkoja. Lopputuloksena syntyy harmaa alue, jossa päästöt ovat kiellettyjä – mutta arkipäiväisiä.
Erityisen ongelmallista on tapa, jolla pesuaineita perustellaan “biohajoavina”. Termi kuulostaa harmittomalta, mutta on harhaanjohtava. Biohajoavuus kertoo vain, että aine hajoaa ajan myötä – ei sitä, mitä tapahtuu ennen hajoamista. Monet aineet voivat olla akuutisti myrkyllisiä vesieliöille, vaikka ne lopulta hajoaisivatkin.
Ristiriita on ilmeinen: autoa ei saa pestä pihalla edes miedoilla pesuaineilla, mutta katoille levitetään säännöllisesti myrkyllisiä pesuaineita, joiden annetaan huuhtoutua suoraan luontoon.
Suomessa kattopesuja tehdään laajasti, mutta niiden ympäristövaikutuksia ei käytännössä huomioida. Erityisesti kaupunkivesissä – ja etenkin pienissä puroissa – kyse voi olla merkittävästä mutta pitkälti näkymättömästä ja haitallisesta (lue: myrkyllisestä) kemikaalikuormituksesta.
Jos hulevesien puhtaudesta ollaan aidosti huolissaan, tätä sokeaa pistettä ei voi enää sivuuttaa.
Kuva: ScienceDirect / https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S0043135415300440