Imatran kaupunkipuro

Imatra

  • Kohdetyyppi Taimenpuro
  • Kohdeluokka Taimenvesi

Kohde

Tyyppi
Taimenpuro
Laskee
Imatran kaupunkipuro › Vuoksijoki › Vuoksi
Uoma
Imatran kaupunkipuro, noin 1,0 km
Lähde ja aika
5 lähdettä, julkaistu 20.5.2020
Tiedon luonne
toimituksellinen
Lajit
taimen
Viimeisin havainto
ei tiedossa
Sijainti
Imatra

Tarina

Tiedon taso: Taustoitettu

Imatrankosken voimalaitoksen läheisyyteen, Kruununpuistoon on vuonna 2014 rakennettu noin 1 km pituinen kaupunkipuro, jonka tavoitteena on toimia sekä Vuoksen taimenelle lisääntymis- ja poikastuotantoalueena että virkistyskäyttökohteena. Kaupunkipuro sijaitsee joen keskellä olevassa saaressa aivan Imatran keskustassa. Kaupunkipuro jakautuu kahteen osaan, maisemalliseen yläosaan, ja toisaalta luonnonmukaiseen alaosaan.

Imatran kaupunki toimi rakennuttajana ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus osallistui työnohjaukseen asiantuntijaroolissa. Fortum antoi maa-alueen käyttöön ja lahjoittaa puroon veden. Kaupunkipuron kokonaisurakkahinta oli 788 000€ (alv 0%), suunnittelu- ja kilpailutus 60 000€. Rahoituksesta vastasi Imatran kaupunki, Euroopan Unionin EAKR- hankerahoitus 42% sekä Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö.

Puron kehittymistä on seurattu alusta alkaen sähkökoekalastuksilla ja pohjaeläinnäytteillä. Samalla on tutkittu taimenen ravinnonkäyttöä. Puron taimenkanta kehittyi muutamassa vuodessa runsaaksi. Aluksi kaupunkipuroon siirrettiin 80 taimenta läheisestä purosta. Videoseurannan perusteella sinne nousee Vuoksesta vaeltavia taimenia kutemaan, joista puroon on syntynyt oma lisääntyvä kantansa. Keväällä osa kaloista on smolttiutunut ja vaeltanut alavirtaan. Kaupunkipuro on erinomaisessa ekologisessa tilassa pohjaeläinseurannan perusteella.

"Imatran kaupunkipurossa taimenpopulaation yksilömäärä ja biomassa eivät
kasvaneet enää vuoden 2018 jälkeen tutkimusjakson aikana eli vuosina 2016–2020.
Kaupunkipuron taimentiheys oli vertailupuroja tiheämpi, eli pienikin puro voi
tuottaa merkittävän määrän taimenia. Jokipoikasten ja alkioiden säilyvyys ovat
samanlaista Imatran kaupunkipurossa verrattuna vertailukohteisiin. Pinta-alaltaan
ja virtaamaltaan kaupunkipuro on kuitenkin lähes merkityksetön verrattuna
menetettyihin alueisiin", tiivisti Alisa Koski asian Pro Gradu -työssään.

Imatran kaupunkipuro – osallistu tarkkailuun

Kerro ja kuule taimenen kutu- ja pienpoikashavainnoista!

Liity WhatsApp-ryhmään

Osallistu kohteen kartoittamiseen

Kuvaa, kerro mitä näit tai korjaa virhe: jokainen havainto täydentää kohteen tietoja.

Täydennä tietoa ›

Imatran kaupunkipuro – osallistu tarkkailuun

Kerro ja kuule taimenen kutu- ja pienpoikashavainnoista!

Liity WhatsApp-ryhmään

Toimijat

Vesialueen omistaja

ei tiedossa

Lähteet ja lisätietoa

Videot

Videot toistetaan YouTubesta ja Vimeosta.

Samassa vesistössä

Imatran kaupunkipuro