Korvensuunkoski, Laajoki

Laajoen pääuoman pituus on n 55 km. Vesistö saa alkunsa Pöytyän Yläneen alueelta ja laskee lopulta Mynälahteen. Valuma-alueen pinta-ala on 393 km2, ja joen keskivirtaama on n 3 m3/s. Sekä taimenen että lohen epäillään kuuluneen joen alkuperäiseen kalastoon.

Lounais-Suomen kalastusalue istutti jokisuulle ja jokeen 80- 90-luvulla varsin isoja määriä taimenen pienpoikasia. Fortum lopetti sähköntuotannon Korvensuunkoskessa vuonna 1993. Vuosina 1998 ja 1999 kalastusalue kunnosti Korvensuunkosken alapuolisia Lujalan- ja Hurulankoskia. Kesällä 2010 Korvensuunkoskesta oli sähkökoekalastuksissa saatu parikymmentä taimenen luonnonpoikasta. Kesällä 2011 Turun ammattikorkeakoulu talkookunnosti Korvensuunkoskella, jolloin koskeen laitettiin yhteensä 12 kuutiota kutusoraa.

Laajoen pääuomassa on yhteensä 25 koskipaikkaa. Korvensuunkoski on yksi alaosien keskeisimmistä, ja sijaitsee vain 9 km mereltä. Koski on 285 m pitkä, ja siinä on pato sekä nousueste. Kosken olosuhteet muuttuivat olennaisesti heikommaksi ja kuivemmaksi v 2017, kun pienvesivoimala otettiin uudelleen käyttöön.

Aiheesta muualla

Taimen Turun seudun virtavesissä

Luonnonuoma ei enää kuohu

Selvitys Suomen alle 5 MW vesivoimalaitosten sekä niihin välittömästi liittyvien säännöstelyhankkeiden vesilain mukaisten lupien kalatalousvelvoitteista

1 arvostelu

  1. Menetettyä luontoa on ikävä

    Koski kuivana ja hieman alempana sillan pielessä peltojen ojavedet ryöppyävät parhaaseen kutuaikaan Korvensuunkoskeen, vuonna 2021. Tervetuloa kutemaan!
    Kosken rannat rapautuvat kuivuuden ja suurien vesimäärän, ns. ”puhdistusmassojen” vuorotellessa epänormaalisti.
    Miten on mahdollista, ettei tälle voida mitään!
    Olen seurannut kosken tilaa läheltä pian 20 vuotta. Surullista seurattavaa.

Kerro ajatuksesi kohteesta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *