Pitkäkoski

Helsinki

  • Kohdetyyppi Kalastuskoski tai -joki
  • Kohdeluokka Taimenvesi

Kohde

Tyyppi
Kalastuskoski tai -joki
Uoma
Vantaanjoki, noin 102,6 km
Uomaverkosto
Vantaanjoki, noin 189,4 km
Lähde ja aika
2 lähdettä, julkaistu 6.1.2020
Tiedon luonne
toimituksellinen
Lajit
taimen
Viimeisin havainto
2.8.2019
Sijainti
Helsinki

Tarina

Tiedon taso: Taustoitettu

Pitkäkoski on Vantaanjoen pääuoman alaosan isoin koski n. 12 km päässä merestä. Koskella on pituutta 1100 m ja pudotuskorkeutta 5 metriä. Koski on aikoinaan perattu, eikä sille ole tehty kalataloudellisia kunnostuksia lukuun ottamatta Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry: tekemiä kahta soraistusta kosken yläosaan vuosina 2002 ja 2004.

Koskessa tavataan kesäisin runsaasti erilaisia kevätkutuisia kaloja, ahventa, salakkaa. Joen alaosilla on suhteellisen laajat soraikot, missä ilmeisesti lohia ja taimenia kutee. Lohen ja taimenen pienpoikasia on jonkin verran tavattu kun alueella on tehty pienpoikasten kevätseurantaa. Alueen kunnostamista rajoittaa jonkin verran se, että alueella tavataan myös vuollejokisimpukoita.

Virhon rakentamalla Pitkäkosken yläosan niskan hienojakoisemmalla soraikolla on myös säännöllisesti syksyisin nähty yksittäisiä taimenia kutupuuhissa. Kosken poikastuotannon määrästä ei kuitenkaan ole kovin tarkkaa käsitystä. Ilmeisesti ainakin kosken yläosa kaipaisi kunnostusta. Kosken tukkonaisia perkuukivikasoja kannattaisi jonkin verran avata ja varmistaa kosken reunasivuhaarojen hyvä virtaus. Koskelle kannattaisi laatia kunnostussuunnitelma.

Kalastajia varten koskeen istutetaan kirjolohia.

Alemmalla osalla rannat on lehtosuojelukohteena rauhoitettu.

Osallistu kohteen kartoittamiseen

Kuvaa, kerro mitä näit tai korjaa virhe: jokainen havainto täydentää kohteen tietoja.

Täydennä tietoa ›