Tarina
Tiedon taso: TaustoitettuPoltinkoski on Pirkanmaan yksi runsaimpia luontaisen taimenkannan sisältäviä koskia joka sijaitsee noin 15 km Ikaalisista Parkanon suuntaan. Leppäsjärven ympärille jäävät kolme koskiosuutta ovat yläjuoksulta alajuoksulle nimettynä Kalliokoski, Leppäskoski ja Poltinkoski. Kalliokoskella kalastus on toistaiseksi kielletty 2019 alkaen. Kalliokoski on rauhoitettu taimenen lisääntymisalueeksi.
Alueen noin 1,5 kilometrin koskialueet tarjoavat taimenelle suhteellisen monipuoliset ympäristöt. Vaikka kosket ovat ns uiton jäljiltä, on niissä kohtuullisen hyviä kivikoita, syvänteitä, suojapaikkoja, kutusoraikkoja ja runsaasti saaliskaloja sekä hyönteismaailmaa.
Koskiosuudet koostuvat monista erinäisistä ”pooleista” joissa tavataan rasvaevällistä taimenta. Tiettävästi Poltille ei ole taimenta istutettu vuosiin. Isoimmat alueen taimenet ovat 45-60 sentin kokoisia. Myös runsaalla kirjolohien istuttamisella on jonkinlainen vaikutus alueen taimenkantaan.
Poltin haasteeksi muodostuvat taimenta ajatellen uittoperkauksen jäljet, kaksi patoa. Padoista isompi sijaitsee Leppäskosken vanhan voimalan osuudella, ja toinen Poltinkosken alajuoksulla vanhan myllyn yhteydessä. Padot estävät vaellukselle lähteneiden taimenten paluun. Taimenten näkökulmasta vaellusesteiden avaaminen, kunnostukset ja kutualueiden ylläpito olisi suunnittelemisen arvoisia asioita. Myös koekalastuksia ja kalaston muuta seurantaa olisi hyvä tehdä ja kalaston tila tiedostaa tarkemmin.
















