Siuntionjoki

  • Kohdetyyppi Taimenpuro
  • Kohdeluokka Taimenvesi

Kohde

Tyyppi
Taimenpuro
Laskee
Siuntionjoki › Suomenlahti
Uoma
Siuntionjoki, noin 26,5 km
Lähde ja aika
5 lähdettä, julkaistu 3.1.2020
Tiedon luonne
toimituksellinen
Lajit
taimen
Viimeisin havainto
ei tiedossa
Sijainti
kartalla alla

Tarina

Tiedon taso: Tietoa kaivataan

Siuntionjoessa sinnittelee vesistön alkuperäinen taimen. Taimenkannan elvyttämiseksi on kunnostettu joitakin koskia, rakennettu nousu-uomia ja tehty soraikkoja. Vesistön taimenissa esiintyy loisperäistä munuaistautia. Tämä ilmeisesti aiheuttaa astetta lämpöisempinä kesinä varsin suurta kuolleisuutta nollikasikäluokassa, ja siten hidastaa vesistön taimenkannan elpymistä. Osa soraikoista on hyvin hiekottuneet. Osa koskista on vielä isomman kunnostuksen tarpeessa.

"Siuntionjoen päähaaran taimenkanta on heikentynyt huomattavasti 1980-luvun lopulta nykypäivään. Sågarsforsin alle laskeva Kvarnbynpuro oli vielä 1990-luvulla tärkeä kutupuro, mutta viime vuosina purosta ei ole tavattu enää lainkaan taimenia. Taimenen lisääntyminen pääuoman koskissa on säännöllistä mutta vähäistä. " Lähde: Itämeren meritaimenen vesistökohtaiset elvytys- ja hoitosuunnitelmat - alkuperäiset meritaimenkannat

Tapahtumat ja havainnot

Siuntionjoesta tiedetään vielä vähän. Tiedätkö lisää?

Kuvaa, kerro mitä näit tai korjaa virhe: jokainen havainto täydentää kohteen tietoja.

Täydennä tietoa ›