Imatran kaupunkipuro

Imatrankosken voimalaitoksen läheisyyteen, Kruununpuistoon on vuonna 2014 rakennettu noin 1 km pituinen kaupunkipuro, jonka tavoitteena on toimia sekä Vuoksen taimenelle lisääntymis- ja poikastuotantoalueena että virkistyskäyttökohteena. Kaupunkipuro sijaitsee joen keskellä olevassa saaressa aivan Imatran keskustassa. Kaupunkipuro jakautuu kahteen osaan, maisemalliseen yläosaan, ja toisaalta luonnonmukaiseen alaosaan.

Imatran kaupunki toimi rakennuttajana ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus osallistui työnohjaukseen asiantuntijaroolissa. Fortum antoi maa-alueen käyttöön ja lahjoittaa puroon veden. Kaupunkipuron kokonaisurakkahinta oli 788 000€ (alv 0%), suunnittelu- ja kilpailutus 60 000€. Rahoituksesta vastasi Imatran kaupunki, Euroopan Unionin EAKR- hankerahoitus 42% sekä Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö.

Puron kehittymistä on seurattu alusta alkaen sähkökoekalastuksilla ja pohjaeläinnäytteillä. Samalla on tutkittu taimenen ravinnonkäyttöä. Puron taimenkanta kehittyi muutamassa vuodessa runsaaksi. Aluksi kaupunkipuroon siirrettiin 80 taimenta läheisestä purosta. Videoseurannan perusteella sinne nousee Vuoksesta vaeltavia taimenia kutemaan, joista puroon on syntynyt oma lisääntyvä kantansa. Keväällä osa kaloista on smolttiutunut ja vaeltanut alavirtaan. Kaupunkipuro on erinomaisessa ekologisessa tilassa pohjaeläinseurannan perusteella.

Muualla aiheesta

Tässäkö ratkaisu vuosikymmenten lohiongelmaan? Keskelle kaupunkia rakennettu tekopuro kuhisee taimenia: ”Olemme tosi yllättyneitä”

Monien vastustamassa kaupunkipurossa sikiää nyt ennätysmäärä taimenia – ”En ole nähnyt koskaan samanlaista”

Rakennettujen lisääntymisuomien toimivuus – tutkimukset Imatran kaupunkipurolla

Imatran kaupunkipuron vaelluskalaseuranta syksyllä 2018

 

1 arvostelu

  1. Hyvä kun joku tekee

    Seurasin koko homman kun olimme lapsien vahtina miten ovat toiset laitokset ylä- ja alapuolella pääseekö läpi uimaan niistäkin

Kerro ajatuksesi kohteesta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *