Longinoja on noin 6 km pituinen lähdepitoinen puro Koillis-Helsingissä. Longinoja virtaa Malmin ja Pukinmäen alueella, ja yhtyy Vantaanjoen pääuomaan Savelan eteläpuolella. Longinoja on Vantaanjoen alin sivuhaara. Longinojan valuma-alue on reilu 12 neliökilometrin laajuinen.

Longinojalla on tehty sekä viranomaiskunnostuksia että talkookunnostuksia. Vapaaehtoiset aloittivat taimenen kotiuttamisen puroon n 20 vuotta sitten, ja sen jälkeen vuosittain tehneet pienimuotoisia kunnostuksia, ensisijaisesti uusia kutusoraikoita.

Longinojan ensimmäiset poikasistukkaat saatiin Virtavesien hoitoyhdistykseltä, joka on ollut sekä kunnostuksissa että seurannassa mukana etenkin toiminnan alkuvuosina. Longinoja on käytännössä ollut ensisijaisesti Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseuran, eli SKES:n projekti. Puroon liittyvää vapaaehtoistoimintaa ovat vetäneet Juha Salonen, sekä hänen isänsä Matti Salonen. Longinojan puron kunnostus palkittiin vuosien 2017–2018 parhaana luontotekona.

Alkuvuosina puron vedenlaatu oli monestakin eri syystä hieman heikko. Myöhemmin selvisi että Longinojaan oli päätynyt jätevesiä Lokapojat -nimisen jätehuoltoyhtiön toimesta. Longinojaan tulee myös heikkolaatuisia tai jopa hapettomia hulevesiä. Joissain olosuhteissa puroon on voinut purkautua myös puhdistamattomia jätevesiä. Kaupunkiympäristössä riittävän laadukas vesi ei ole mikään selviö. Isossa kuvassa ollaan toki koko ajan menty parempaan suuntaan, eli laatu on parantunut, yllättävät riskit ovat vähentyneet, ja kalat ovat pärjänneet paremmin. Puhtaammassa vedessä kalat viihtyvät, pärjäävät sekä lisääntyvät paremmin kuin likaisemmassa.

Longinoja on aina ollut Vantaanjokeen tai jokisuulle istutettujen taimenten suosima kutupaikka. Vantaanjoen suun koski, eli Vanhankaupunginkoski ei ole mikään kummoinen taimenen kutupaikka, ei rakenteellisesti, eikä muutenkaan. Kun istukkaat nousee jokea ylös, tulee Longinoja ensimmäisenä vastaan, reilu 2 kilometrin päässä jokisuulta. Pääuoman ensimmäiset varsinaiset kutukosket sijoittuvat paljon ylemmäksi. Tämä saattaa olla yksi selitys, miksi Longinojalla tavataan usein runsaasti istutusperäisiä emokaloja kudulla.

Puroaktiivit toivovat mahdollisimman hyviä taimenvauvauutisia. Sitä varten toivotaan mahdollisimman suurta emokalamäärää. Aina on toivottu että emoja ja kutupesiä tulisi mahdollisimman paljon, mutta että istukkaiden osuus olisi mahdollisimman vähäinen. Longinojan emokaloista luonnontaimenten osuus on ollut parhaimmillaan syksyllä 2018. Sen jälkeen luonnonemojen määrä on ollut laskussa. Vuonna 2019 istukkaiden osuus oli taas ainakin n 2/3 osa, ja syksyn 2020 kudussa noin puolet, tai vähän enemmän.

Longinojan taimenten poikastiheydet ovat vuosien varrella toki vaihdelleet, mutta pysyneet vuodesta 2012 suhteellisen vakaalla tasolla. Iso parannus poikasmääriin on osin tullut vedenlaadun parantumisen myötä, mutta ennenkaikkea Vantaanjoen edustan verkkokalasturajoitusten ansiosta. Syksystä -11 alkaen on Vantaanjokeen yleisemmin noussut merkittävästi enemmän kutukaloja kuin tätä edeltävänä aikana. Vastaava trendi on näkynyt Vantaanjoella laajemmin. Vantaanjoen luonnontaimenen elpyminen on siis isoilta osin merellä rajoitetun verkkokalastuksen sekä puroilla tehdyn kunnostustoiminnan ansiota. Myös vedenlaadun parantumisella sekä nousumahdollisuuksien parantamisella on ollut oma osuutensa.

Merestä Longinojaan nousee kudulle vuosittain noin 35-50 naarastaimenta. Merinousijat ovat yleensä 50-85 sentin kokohaarukassa. Merivaelluksen tehneiden emojen lisäksi purossa elää tietty joukko paikallisia emoja, jotka myös kutevat ja siis lisääntyvät purossa. Paikalliset emot ovat yleensä kokoluokassa 25-45 senttiä. Paikalliset taimenet ovat Longinojalla aina luonnontaimenia. Paikallisista taimenista reilu enemmistö on toki koiraita. Paikallisia naaraitakin purossa on jonkin verran. Yhdellä paikallisella naaralla on vajaa 1000 mätijyvää, siinä missä merivaellukselta palaavalla kookkaalla naaraalla olla 5000-20 000 mätijyvää. Tämän takia merivaellukselta palaavat kookkaimmat emokalat tarkoittavat helposti parhaimpia taimenvauva-uutisia.

Vaikka merikaloja olisi purossa kuinka kutemassa, täydentävät paikalliset emot asiaa. Siinä missä merikalat kutevat syvempiin kohtiin, on paikallisten naaraiden kutupaikat yleensä ison emon kutupesän reunassa, tai astetta matalemmilla muilla soraikoilla. Longinojalla merikalat ovat yleensä ensimmäisenä aloittamassa kutua. Monesti paikallisten emojen kutu jatkuu vielä senkin jälkeen kun viimeisin merikutija on hoitanut hommansa ja poistunut purosta.

Taimenten varsinainen kutupesälaskenta on Longinojalla tehty ensimmäisen kerran vasta syksyllä 2018. Silloin merikalojen tekemiä kutupesiä löytyi 46. Seuraavana syksynä istukkaita nousi puroon normaalia isompi määrä, jotain 50-100 emon väliltä. Syksyllä 2019 löytyi 60 merikalan tekemään pesää. Syksyn 2020 seurannassa purosta löydettiin 50 pesää. Osasta kutunivoista on kudettu vain yhden naaraan toimesta. Joissakin nivoissa on useiden emojen mäti. Kutupesälaskennassa ei pystytä erottelemaan että onko pesässä alle 1000 mätijyvää, tai parhaassa tapauksessa kymmeniä tuhansia. Joskus pesät saattavat olla myös harjoituspesiä.

Touko-kesäkuun vaihteessa tehtävä pienpoikaslaskenta kertoo osaltaan toimiiko kuteminen ja kuinka paljon siitä syntyy pienpoikasia. Kutusoraikkokohtaista kudun onnistumisen seurantaan ryhdyttiin Longinojalla vasta keväästä -18. Syksyllä -18 Longinojalla tehtiin ensimmäiset ns täsmäkunnostukset, joilla pyrittiin siis parantamaan kutusoraikkojen virtausolosuhteita, niiden rakenteellista toimivuutta, ja sitä kautta kudun onnistumista. Tämän uuden kunnostuslinjauksen innoittajana oli, kun kevään -18 seurannassa todettiin että syksyn -17 kutukalojen suurimmassa suosiossa olleen Haaga-Helian soraikko tuotti melkein vähemmän pienpoikasia kuin mitä siellä oli edellisenä syksynä ollut emoja kudulla. Sen sijaan edellisenä syksynä puhdistettu Hesburgerin soraikolta löydettiin parhaalla kertalaskennalla alle 20 m matkalla yli 100 pienpoikasta, vaikka siellä on paljon vähemmän ja pienempiä emoja kutemassa.

Longinojalla on viime vuosina sovellettu Haaganpurolla kehitettyä täsmäkunnostuksen menetelmää. Käytännössä on täsmäkunnostuksissa on tehty rakenteellisia korjauksia kutualueiden hyvien virtausolojen turvaamiseksi. Toimiva kutusoraikko on hydrologismorfologinen kokonaisuus. Haaga-Helian – Latokartanontien soraikkoihin tehtiin iso korjaus syksyllä -18, ja vastaava korjaus Hesburgerin soraikkoon. Pienpoikasseurannoissa sekä sähkökoekalastuksissa näiltä alueilta on löytynyt merkittävästi parempia poikasmääriä kuin ennen kunnostuksia.

Vaikka Longinojan on Suomen tunnetuin taimenpuro, ei sen taimenkantaa ja poikastuotanto tunneta kovin hyvin. Asiasta on aika karkeita arvioita, joihin osa asiantuntijoista suhtautuu varsin epäillen. Luonnonvarakeskuksen kalatutkija on epävirallisesti arvioinut että Longinoja saattaisi nykytilassa pystyä tuottamaan vuosittain 2500 luonnonsmolttia. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys on osaltaan laatinut selvityksen Vantaanjoen poikastuotantopotentiaalista. Tämän selvityksen arvio perustuu osin matemaattiseen malliin. Tämän mukaan Longinojan arvioitu potentiaali on 1 070 ns nollikasta vuodessa. Yhdestä nollikkasta on vielä aika pitkä tie smoltiksi. Todellinen puron poikastilanne lienee jossakin näiden kahden karkean arvioin välistä.

Puroon ja sen taimenten nykytilan ja olosuhteiden ymmärtämiseen liittyy paljon tutkimustarpeita. Isossa kuvassa yksi isoimpia vedenlaadullisia epävarmuustekijöitä liittyy Malmin lentokenttäalueen tulevaisuuteen. Jos rakentamisessa menee jotain pieleen, voi puron vedenlaadulle aiheutua haittoja. Jos asiat menee nappiin, voivat virtaamat tasaantua ja vedenlaatu jopa parantua.

Puron asiat ja olosuhteet on vain yksi asia. Taimenen elinkierrossa isoimman  osan ajastaan taimenet kasvaa ja vaeltaa merellä. Vaikka Longinojasta lähtisikin 2500 taimenen luonnonsmolttia vuodessa, on tällä rauhoitetulla taimenella suuria vaaroja alasvaelluksen aikana mm. Vanhankaupunginkosken padon ohittamisessa, sekä merellä verkkojen osalta. Jos Luonnonvarakeskuksen tutkijan arviot Longinojan taimenen poikastuotannosta pitävät paikkansa, olisi puroon nousevia luonnonemoja pitänyt olla moninverroin viimevuoden tilannetta enemmän. Ongelmat saattavat hyvinkin liittyä Vanhankaupunginkosken länsihaaran uomaan. Mereen matkalla olevat smoltit sekä kudulta kasvuvaellukselle palaavat emot vaeltavat päävirran mukana, päätyvät isoilta osin länsihaaran padon pudotukseen, ja saattavat yllättävän isoilta osin menehtyä kun tippuvat ison pudotuksen alla olevaan terävään kivikkoon. Kalojen turvallisen kulkemisen turvaaminen VKK:n ohi, on Vantaanjoen taimenen elvyttämisessä hyvin olennainen asia, eikä sitä ratkaista itähaaraa mylläämällä.

Purossa on taimenille arviolta 100 eri mahdollista kutupaikkaa. Näiden käyttöaste on noin 50%. Useimmat kutukaloille kelpaamattoman paikat ovat joko liian kuluneita, hiekottuneita, tai muuten virtausoloiltaan tai pohjan muodoiltaan ei-niin optimaalisia, eli korjauskunnostuksen tarpeessa. Kunnostustarpeita on purossa aika paljon. Kunnostustoiminnan ohella purossa kudun onnistumisen kielteisesti vaikuttaa jonkin verran se, että lähialueen nuoriso tai lapset rakentelee kivipatoja. Kuluneen vuoden aikana tällaisia purettu kolmelta eri kutusoraikoilta. Taimenen harmiksi tällaisia on ilmaantunut mätivaiheen aikana ja etenkin kudetun soraikon päälle.

Aiheesta muualla

Longinoja / SKES

Taimenen poikastuotantopotentiaali ja taimenkannan tila Vantaanjoen vesistössä