Vaelluskalan kehittyminen mätijyvästä sukukypsäksi emoksi kestää monilla kaloilla noin 7 vuotta, kun taas elvytysprojektien aikajänne on tähän nähden aivan liian lyhyt. Vaikka elvyttämiseen on satsattu periaatteessa paljon, ovat tulokset pääosin jääneet laihoiksi. On tärkeää uudistaa elvyttämisen kokonaisuutta pitkäjänteisemmäksi, vaikuttavammaksi ja kestävämmäksi – eikä saa unohtaa puhtaiden ja viileiden vesien merkitystä.
Tutkimuksissa, osaamisessa ja elvytystoimissa piilee omat haasteensa, jotka osaltaan selittävät aiempien toimenpiteiden keskeneräisyyden. Ongelmana on, että vesistöjen välillä on merkittäviä eroja, mikä vaatii ratkaisujen räätälöintiä. Eikä saa kuvitella että kyse olisi vain kaloista ja kalastuksesta. Jos halutaan vaikuttavasti elvyttää vaelluskalakantoja, pitää elvytyksen kohteena olla vaelluskalojen elinympäristöt – kokonaisuutena.
Tiedämme vaelluskalojen elinympäristöistä valitettavan pinnallisesti ja rajallisesti, suhteessa siitä kaikesta mikä olisi suotava tuntea. Keskeneräisyyden korjaaminen ja toiminnan parantaminen lähtevät liikkeelle olosuhteiden hyvästä tuntemisesta, sekä ratkaisujen räätälöinnistä. Elvyttäminen on seurantaa vaativa prosessi, ei kartatoimenpide. Elvyttäminen ei ole kenenkään yksinoikeus, vaan kollektiivinen asia. Mitä laajapohjaisemmin sekä avoimemmin asioita tiedostetaan, kalavelvoitteita päivitetään ja muita konkreettisia ratkaisuja kehitetään, sen paremmin asiat edistyvät.
Kalavedenomistajista ei Suomessa ainakaan ole pulaa. Useimmat suomalaiset perheet omistavat mökki- tai metsämaata, ja heillä on siten osaomistus kylän vesialueisiin. Monet suomalaiset eivät ehkä tiedä olevansa kalavedenomistajia. On myös tärkeää osallistua osakaskunnan toimintaan, sillä kalavedet eivät puhdistu ja korjaannu itsekseen. Kaikenlainen verkostoituminen, yhteistyö ja vastuullisuuden edistäminen on vain eduksi.
Mikä on johtajuus virtavesiluonto- ja vaelluskala-asioissa? Johtajuus edellyttää tavoitteellista ja määrätietoista toimintaa. On tärkeää määritellä tahtotila, konkreettiset tavoitteet ja sen jälkeen järjestää tarvittavat resurssit muutoksen mahdollistamiseksi ja viedä asiat vaikuttavasti maaliin asti. Hyvät johtajat innostavat ja tukevat muita sekä toimivat itse esimerkkinä uudistusten toteuttamisessa. Vaelluskala-asioiden keskeneräisyyden perusteella ”johtajuus” on Suomessa tehokkaasti pirstaloitunutta ja isoilta osin hyvin heikkoa.
Kalakorttivarojen kertymä on vuosittain reilu 10 miljoonaa euroa, ja sitä käytetään ensisijaisesti kalastuksen edistämiseen. Lisäksi vaelluskala-asioita edistetään padonpurkujen, kalateiden, koskenkunnostusten ja poikasistutusten avulla vuosittain ehkä lähemmäksi parilla kymmenellä miljoonalla eurolla. Vaelluskala-asioihin satsataan määrällisesti, mutta harmillisen heikolla vaikuttavuudella ja olemattoman vähäisellä seurannalla. Seurannan vähäisyys selittää osin nykytietoisuuden tason ja tehottomuuden.
Elvyttämisen kehittämisessä on tärkeää varmistaa toiminnan vaikuttavuus ja kestävyys. Vaelluskalakantojen elvyttämisen keskeneräisyydestä ei varmaankaan ikinä päästä kokonaan eroon. Se, miten kala- ja ympäristöhallinto tekevät kokonaisuuden kannalta yhteistyötä, miten säätiöt, Metsähallitus ja neuvonta- ja muut järjestöt osaavat puhaltaa yhteen hiileen vaikuttavien uudistusten edistämiseksi, määrittää tulevat trendit.
Vastuu asioista on kollektiivinen, eli kaikkien, yhdessä ja erikseen. Summa summarum, parannettavia keskeneräisyyksiä riittää. Tämän lisäksi on myös ratkaisematta, missä, keiden kaikkien toimesta ja kuinka asiat jatkossa organisoidaan fiksummin.
Piirros: Sakke Yrjölä