Vaelluskalojen elvyttämistyössä on viime vuosikymmeninä saavutettu monia merkittäviä edistysaskeleita, mutta samalla on tunnistettu myös lukuisia haasteita. Hankkeissa esiintyy helposti sekä onnistumisia että epäonnistumisia, ja tulokset vaihtelevat usein toteutustapojen, lähtöaineistojen laadun ja työn pitkäjänteisyyden mukaan. Yhtä ainoaa oikeaa mallia ei ole, mutta eri lähestymistavoilla on omat vahvuutensa ja rajoituksensa. Kun elvyttämisessä noudatetaan keskeisiä perusperiaatteita – kuten ekologista kokonaisnäkökulmaa, huolellista esiselvitystä ja järjestelmällistä seurantaa – onnistumisen todennäköisyys kasvaa moninkertaiseksi.
Käytännössä tulokset jäävät kuitenkin usein heikoiksi, kun toimenpiteitä toteutetaan liian suurpiirteisesti, puutteellisin lähtötiedoin tai ilman pitkäjänteistä seurantaa ja jälkikorjauksia. Liian usein yliarvioidaan fyysisen ympäristön kunnostusten merkitys ja aliarvioidaan vedenlaadun ratkaiseva rooli. Vaikka soraikkoja ja virtausolosuhteita parannetaan, menestys jää väistämättä vaatimattomaksi, jos veden laatu ei mahdollista kudun onnistumista tai poikasten selviytymistä. Samalla emokalaston tila tai kutukäyttäytyminen tunnetaan usein huonosti. Jos kutuun osallistuvia emokaloja on liian vähän – tai ne puuttuvat kokonaan – voivat muut toimenpiteet käytännössä mennä hukkaan.
Toimintaa leimaa toisinaan liiallinen usko omiin ratkaisuihin ja lyhytjänteisyys: saatetaan ajatella, että tieto ja kokemus riittävät, mutta palautetta tai seurantatietoa ei aina hyödynnetä täysimääräisesti. Näin oppiminen ja kehittyminen voivat jäädä vajaiksi – vaikka taustalla olisi vilpitöntä aktiivisuutta ja aitoa halua tehdä hyvää.
Aidosti vaikuttavamman ja tuloksiltaan kestävämmän vaelluskalatyön edellytyksenä on ajattelutavan ja toimintakulttuurin uudistuminen. Parhaat tulokset syntyvät pitkäjänteisestä toiminnasta, jossa edetään pienin, harkituin ja osumatarkoin askelin. Kertaluonteiset, näyttävät ja massiiviset panostukset tuottavat harvoin pysyvää muutosta, ellei taustalla ole riittävän hyvää ymmärrystä, osaamista, oppimista ja harkintaa.
Kestävimmät ja vaikuttavimmat tulokset saavutetaan, kun painopiste siirtyy määrän sijaan laatuun: siihen, että toimenpiteet perustuvat tutkimus- tai seurantatietoon, kohdistuvat oikein ja tukevat virtavesien luonnollisia prosesseja. Vasta kun vedenlaadun hallinta, emokalaston tila ja perusosaaminen ovat riittävällä tasolla, on järkevää laajentaa toimintaa ja kasvattaa mittakaavaa.
Haaste kaikille vaelluskalatoimijoille, rahoittajille ja sidosryhmille:
Pidetään yllä avoimuutta ja oppimisen kulttuuria. Jokaisessa hankkeessa pysähdytään miettimään, mitkä ovat toiminnan pullonkaulat, saavutukset ja haasteet – ja jaetaan nämä kokemukset avoimesti. Näin yksittäisistä hankkeista syntyy yhteistä oppia, ja elvyttämistyöstä kokonaisuutena tulee entistä vahvempaa, vaikuttavampaa ja kestävämpää.
Teksti: Henrik Kettunen
Kuva: Jaakko Seppänen