Vaelluskalojen elvyttämistä on Suomessa tehty jo yli 40 vuoden ajan, pääosin heikoin tuloksin. Elvyttämisessä on monia haasteita ja parannettavia asioita. Näitä on sekä kasvualueella, että kutuympäristöissä. Koskivesien kunnostuksessa on keskitytty liikaa määrään, ja näyttävyyteen, eikä tarpeeksi elinympäristön tai vaelluskalojen elinkierron toimivuuteen. Vaellusesteet, liikakalastus, huonokuntoiset kutuympäristöt ja heikko vedenlaatu rajoittavat vaelluskalakantojen elpymistä.
Vaelluskalavesien elvyttämisessä onnistuminen on muuta kuin helppoa. Ei pidä sortua liialliseen optimismiin tai tehdä asioita liian lyhytjänteisesti ja pinnallisesti. Mitä paremmin olennaiset faktat ovat hallussa, ja mitä realistisempi on ymmärrys nykytilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä, sitä paremmin elvytystoimet voivat edistää toimivaa elinkiertoa.
Vaelluskalojen elvyttämisessä on tietty sisäinen inertia, mikä tarkoittaa halua jatkaa asioiden edistämistä kuten ennenkin, olettaen että asiat osataan ja että tehdään oikeita asioita oikealla tavalla. Onnistumisia helposti ylikorostetaan, ja vastoinkäymisiä vähätellään. Oletetaan, että seurantaan laitettavat resurssit ovat pois elvyttämisestä, mikä vähentää seurannan määrää. Nykytilannetta ja aiempien toimien vaikuttavuutta ei tulisi kaunistella.
Vaelluskalakantoja ei voida menestyksellisesti elvyttää pelkillä ”kalatoimilla” eli kalahallinnon perinteisillä keinoilla. Vedenlaadulla on usein yllättävän suuri merkitys. Koko yläpuolisella valuma-alueella on iso merkitys, alkaen pienimmistä virtavesistä – ja niiden sivupuroista. Pienimpienkin vesien kartoittaminen, tiedostaminen ja seuranta ovat tärkeitä monista eri syistä. Isommissa virtavesissä turvallisen kulkemisen ja erityisesti turvallisen alasvaelluksen edistäminen on hyvin olennaista.
Vaikka jossain on kudettu, ei pesistä välttämättä nouse edes ensimmäistä poikasta. Seurannassa on tunnistettu esimerkiksi graffitipesujen, maauimaloiden kloorivesien, sammaleenpoistomyrkkyihin sekä lentokentän glykolivesien kalasto- ja vesistöriskit. Ympäristönsuojelumääräysten noudattaminen, ympäristöriskien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy ovat olennaisia vaelluskalakantojen elvyttämisessä. Pääkaupunkiseudun vesiensuojelussa, kunnostuksissa ja elvyttämisen pitkäjänteisyydessä on saatu monenlaisia edistysaskelia, ja näitä linjauksia ja kokemuksia kannattaisi hyödyntää koko maassa.
Suomessa on merkittävä vaelluskalakantojen ja -vesien seurantaan, osaamiseen ja elvyttämiseen liittyvä vajaus. Kaikissa hankkeissa tapahtuu sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Parempi ymmärrys nykytilasta ja olosuhteista sekä kokonaisvaltaisempi ja pitkäjänteisempi lähestyminen parantaisi toiminnan osumatarkkuutta ja vaikuttavuutta huomattavasti. Jos vaelluskalojen elvyttämiseen halutaan parempaa vaikuttavuutta, seurannan ja elvyttämisen organisointia tulee uudistaa ja parantaa.
Monikonpuron elvytys vuodesta 1994
Monikonpuron taimenen kotiuttaminen ja elvytys alkoi vuonna 1994, kun Monikonpuro valittiin ”Taimen takaisin” -projektin mallikohteeksi. Tämän projektin tarkoituksena oli tuoda taimenvesien kunnostus talkoovoimin Suomeen. Siihen mennessä Suomessa oli keskitytty lähinnä koneellisiin kunnostuksiin isommilla vesillä, mutta talkookunnostukset olivat harvinaisia. Tarkoituksena oli täydentää viranomaisten tekemää työtä ja innostaa paikallisia asukkaita osallistumaan purovesien ja taimenkantojen elvyttämiseen.
Inspiraatiota saatiin osittain Ruotsista, mutta erityisesti Tanskasta, jossa taimenkantojen elvyttäminen purovesissä oli ollut menestyksekästä jo useiden vuosikymmenien ajan, pääosin vapaaehtoisvoimin. Lähimaiden onnistuneista elvytyshankkeista tiedetään, että lähdevaikutteiset alueet, ja etenkin purovedet tarjoavat taimenkannoille hyvät edellytykset. Monikonpuro on hyvin lähdevaikutteinen, ja vaikka siellä on aiemmin ollut vedenlaatuongelmia. Lisäksi tiedettiin, että Monikonpurossa oli esiintynyt taimenia aiemminkin.
Tavoitteena oli aktivoida lähialueen asukkaita kunnostamaan omia lähivesiään, sillä tällaisella toiminnalla on positiivinen vaikutus sekä asuinympäristön arvostukseen että viihtyvyyteen, vaikka paikka ei varsinaiseksi kalastusalueeksi muuttuisikaan. Monikonpuro valittiin mallikohteeksi, jotta voitaisiin oppia taimenen elvyttämisestä mahdollisimman paljon ja kehittää osaamista, jota voitaisiin hyödyntää muualla vaelluskalojen elvyttämisessä.
Vuonna 1994 Monikonpuroon istutettiin 2700 Ingarskilan taimenkannan pienpoikasta. Arvioiden mukaan näistä noin 600 selviytyi vaelluspoikasiksi ja lähti merivaellukselle. 1990-luvun loppupuolella Monikonpuron alaosien sähkökoekalastuksissa löydettiin parhaimmillaan noin yksi kahden kesän ikäinen taimen neliömetriä kohden. Vaikka tiedettiin, että purot voivat olla erinomaisia poikaskammareita, Monikonpuron kalamäärät yllättivät, sillä vastaavia onnistumisia ei Suomessa ollut aiemmin koettu. Alkuinnostus muuttui kuitenkin pettymykseksi, kun Leppävaaran kauppakeskuksen rakentaminen heikensi olennaisesti parhaat poikasalueet putkittamalla ne.
Putkiosuuksien suulle asennettiin kalterit, jotka käytännössä tukkeutuivat puhdistusten laiminlyöntien vuoksi, estäen merestä nousevien emokalojen kulun. Lisäksi alueen suurimmassa sivuhaarassa tehtiin laaja ojitus, mikä heikensi puron tilaa entisestään. Kesän 2002 kuivuus alensi pohjavesiä merkittävästi, ja talven 2002–2003 aikana Monikonpuron taimenkannan arvioitiin kadonneen.
Monikonpuron elvytys alkoi uudestaan noin kymmenen vuotta myöhemmin, kun Espoonjoesta siirtoistutettiin Monikonpuroon taimenen luonnonpoikasia vuosina 2011–2015 yhteensä 158 kappaletta. Vuonna 2015 kaupunki teki laajoja ruoppauksia alueella, mutta tämä ei parantanut tilannetta taimenten näkökulmasta. Vuonna 2016 vapaaehtoiset päättivät alkaa hiljalleen kunnostaa olemassa olevia kutupaikkoja, jotta siirretyt taimenet saisivat edes jonkinlaiset mahdollisuudet selviytyä. Siirrettyjä taimenia nähtiin puron eri osissa harvakseltaan, ja vuonna 2018 sähkökoekalastuksissa löydettiin ensimmäiset luonnonkudusta syntyneet poikaset. Kututarkkailun ja kutupesälaskentojen perusteella kunnostuksia kohdennettiin sellaisille alueille, joissa niiden arvioitiin eniten vahvistavan taimenkantaa. Pian näiden kunnostusten jälkeen poikasmäärät lähtivät nousuun.
Viimeisen viiden vuoden aikana sekä emokalasto, kutupesien määrä että poikastuotanto ovat kohentunut sitä mukaan kun ongelmia on saatu osumatarkkoja ja vaikuttavia korjauksia. Ensimmäinen ongelmakalteriin avattiin kalojen kulkemisen mahdollistava luukku syksyllä 2015. Jälkimmäisen ohittamisen mahdollistama nousureitti aukesi vasta syyskuussa 2022.
Syksyn 2023 kutupesälaskennoissa löydettiin jo 15 merikalojen tekemää kutupesää ja vielä enemmän paikallisten kalojen kutupesiä. Kesällä 2024 tehdyissä poikaslaskennoissa löydettiin jo 1100 pienpoikasta. Koska laskennoissa nähdään ehkä vain viidesosa tai jopa vain kymmenesosa kaikista poikasista, vuoden 2024 ikäluokka saattaa olla jopa 5000–10 000 taimenpoikasta. Tämän perusteella parin vuoden sisään mereen vaeltavien smolttien määrä voisi olla muutamia tuhansia, ja myönteisen kehityksen odotetaan jatkuvan.
Longinojan kokemuksia vuodesta 1998
Taimenen elvytys Longinojalla alkoi 1990-luvun lopulla, samaan aikaan kun Monikonpurolla kohdattiin vastoinkäymisiä. Toiveena oli, että Longinoja säästyisi Espoon Monikonpuroon kohdistuneilta ruoppaus-, putkitus- ja rakennuspaineilta. Longinojallakaan ei kuitenkaan ole selvitty täysin ilman haasteita, ja niitä tulee todennäköisesti edelleenkin vastaan.
Taimenen vaellus mereen, kasvuvaellus ja kutunousu takaisin Vantaanjokeen ovat aina olleet haastavia. Ne ovat kuitenkin parantuneet ajan myötä pienin askelin. Vaikka luonnontaimen on täysrauhoitettu, tarttuu taimenia merialueella verkkoihin samalla tavalla kuin rauhoittamaton taimen. Vaikka rauhoitetut kalat pyritään vapauttamaan varovasti, kalastus aiheuttaa silti jonkin verran kuolleisuutta.
Vasta vuoden 2011 jälkeen kudun onnistuminen on vakiintunut hieman paremmalle tasolle. Kuitenkin tietyt osat purosta ovat yhä ilman taimenia, eikä kutupesistä synny poikasia. Seurannan aikana yli puolet kutukaloista on ollut istutettuja yksilöitä. Odotukset ovat, että luonnonemojen osuus kasvaisi ajan myötä.
Longinojalla kutevien taimenten määrä on hitaasti mutta tasaisesti kasvanut. Merivaellukselta palaavia kututaimenia nousee puroon vuosittain 50–90 kappaletta, ja puroon mahtuu enimmillään noin 100 kutupesää. Viime vuosina kutupesiä on löytynyt 40–60 kappaletta. Monilla soraikoilla tapahtuu päällekkäistä kutemista, mikä voi heikentää aiemmin kudetun pesän onnistumista. Longinojalla rakenteellisesti hyvässä tilassa olevien kutusoraikoiden käyttäaste on noin 100%. Kutupaikkojen rakenteellisen seuranta ja säännöllinen ylläpito on erinomainen keino varmistaa hyvät lisääntymisen olosuhteet ja kudun onnistuminen.
Yleensä Longinojalla tuoreimmat ja täsmäkunnostetut paikat kudetaan ensimmäisenä. Kuluneisiin ja rakenteellisesti heikompiin paikkoihin ei yleensä kudeta ollenkaan. Tämän vuoksi Longinojalla on seurantaan perustuen tehty aiemmin kutupaikkojen ylläpitoa ja täsmäkorjauksia järjestelmällisemmin jo vuodesta 2019 lähtien.
Longinojalla on ollut myös vedenlaatuun liittyviä haasteita, ja purosta on löydetty muutamia kertoja kuolleita taimenia. Alkukesästä 2018 lähtien purossa on laskettu poikasia, ja niitä on vuosittain löydetty noin 500. Latvavedet Fallkullan alueella ovat hulevesien takia yhä heikot. Puron alaosiin virtaa hulevesiä Kehä I alueelta, jossa aiemmin pestiin säännöllisesti graffiteja. Väylävirasto keskeytti graffitien pesut syksyllä 2023. Alkukesän 2024 Longinojan taimenlaskennoissa poikasia löytyi yli kaksi kertaa enemmän kuin koskaan aiemmin.
Jo lähes 10 vuotta sitten Luken tutkija arvioi, että Longinoja saattaa tuottaa vuosittain noin 2500 luonnonsmolttia merivaellukselle, ja että tuotannollinen maksimi voisi olla 5000 smolttia, jos kaikki asiat saataisiin kuntoon. Jos puro tuottaa 2500 smolttia, odottaisimme, että luonnonemoja palaisi reilut 100 kappaletta, mutta olemme yhä kaukana tästä tavoitteesta.
Vaikka kesällä 2024 Longinojan taimenten poikaslaskennassa löydettiin ennätykselliset 1280 poikasta, puron alueella on edelleen monia parannustarpeita. Elvyttämisprosessi on yhä kesken.
Longinojan vahvuutena on ollut avoimuus taimenten suhteen. Kututapahtumista on tiedotettu avoimesti, ja lähialueen asukkaita on kannustettu tarkkailemaan kutua. Tämä on lisännyt tietoisuutta ja arvostusta paikallisia vesiä kohtaan. Kansalaishavainnointi ja asukkaiden osallistaminen parantavat onnistumisen todennäköisyyttä monin tavoin. Seuranta on avain ymmärrykseen ja vaikuttavuuteen.
Haaganpuron onnistumiset ja vastoinkäymiset
Haaganpuro oli vielä viime vuosituhannen lopussa lähes kalaton, ja alueella sinnittelivät lähinnä kolmipiikit. Taimenen kotiuttaminen puroon alkoi reilu 25 vuotta sitten, ja vuosituhannen alussa purosta löydettiin ensimmäiset luonnonkudusta peräisin olevat poikaset – todennäköisesti sinne kotiutettujen taimenten jälkeläisiä. Tästä lähtien purossa on järjestetty vuosittain vähintään yhdet talkoot. Kunnostustoiminta keskittyi ensimmäisen vuosikymmenen ajan perinteisiin sorastuksiin ja kiveämisiin, kuten Longinojallakin aluksi.
Aluksi kunnostaminen nähtiin pitkään kertaluontoisena työnä, ja kun paikka oli kerran kunnostettu, siirryttiin eteenpäin. 1990-luvun lopulla vallalla oli ajatus, että jos jokin paikka toimii – eli siellä kudetaan ja sieltä tulee edes jonkin verran poikasia – sitä ei kannata korjata. Tämä ajatus kyseenalaistettiin sekä Haaganpurolla että Longinojalla. Longinojalla, mutta erityisesti Haaganpurolla, kutusoraikkojen toimivuutta seurattiin pienpoikaslaskennoilla. Vuosina 2016-2017 siirryttiin rakenteellisesti astetta heikompien kutualueiden täsmäkunnostuksiin, saatiin pienillä säädöillä kutemisesta 5–10-kertainen määrä poikasia. Kutuympäristön seurantaan perustuva ylläpito, täsmäkunnostus, on erinomaisen suositeltava uusi ja yleensä hyvin tehokas tapa edistää taimenkannan elpymistä.
Vuonna 2018 havaittiin, että jos kutusoraikko on liian loivassa kulmassa tai liian leveä, eikä virtaus ole riittävä, soraikko hiekottuu helposti, ja mätivaiheen kuolleisuus nousee jyrkästi. Hiekkaa on jossain määrin kaikissa uomissa. Pahiten hiekottuneesta soraikosta saattaa pahimmillaan kuoriutua vähemmän poikasia kuin siellä on ollut kutemassa kookkaita emoja. Kutualueiden rakenteellinen korjaus vähentää hiekottumisen haittoja, joskaan ei poista hiekottumisongelman ennaltaehkäisyn tarvetta.
Haaganpurossa luonnonkudusta syntyneitä poikasia oli niukasti aina vuoteen 2016 asti. Tuolloin aiemmin kunnostettujen paikkojen virtausoloja alettiin täsmäkunnostaa ja seurantaa tehostettiin. Kauppalanpuistossa poikasmäärät kymmenkertaistuivat vuodesta 2016 vuoteen 2018 mennessä, vaikka alueella oli jatkuvasti suhteellisen tasainen määrä kutua. Kesän 2020 aikana Hämeenlinnanväylän alittavaan pitkään, ja yläosalta jyrkkään nousuesteen muodostavaan liian jyrkkään betoniputkeen asennettiin puulamellit emojen nousun helpottamiseksi.
Parantuneen seurannan avulla opittiin tunnistamaan alueet, joilla oli merkittäviä vedenlaadullisia ongelmia. Onnistuttiin havaitsemaan, että graffitipuhdistukset ja maauimalasta päästetyt kloorivedet olivat pääsyitä siihen, miksi puron keskialueelta ei 15 vuoteen löytynyt poikasia, vaikka siellä kudettiinkin joka syksy. Nyt uusimpana ympäristöriskinä on havaittu kattojen pesu myrkyllisillä sammaleenpoistoaineilla. Kaupunkialueilla näitä pesuaineita annetaan valua katoilta rännien kautta sadevesiverkostoon ja edelleen puroihin, mikä on ristiriidassa tuotteiden käyttöturvallisuustiedotteiden ohjeiden, ympäristönsuojelulain ja kuntien ympäristönsuojelumääräysten kanssa. Tähän ongelmaan ei ole vielä ympäristövalvonnassakaan osattu puututtu.
Kesän 2024 taimenen poikaslaskentoja ei voitu tehdä koko Haaganpurossa, koska Helsingin kaupungin ylläpitämä Maununnevan lumikaatopaikka valutti sakeaa hulevettä Pirkkolan haaraan koko kesän. Laskettavissa olleelta Haaganpuron alueelta löytyi 913 taimenen pienpoikasta. Vaikka Haaganpurossa on kokonaisuutena runsaasti poikasia, tämän vuoden ikäluokan arvioidaan olevan 4500–9000 kappaletta, purosta löytyy useita laajempia osuuksia, joissa kutu ei onnistu merkittävien vedenlaatuongelmien vuoksi.
Taimenkantojen elvyttämisessä hyvällä seurannalla opittuja asioita
Onnistuminen ei ole itsestäänselvyys. Jos olisimme toimineet pelkästään kirjallisuuden ohjeiden mukaan, olisimme keskittyneet kertaluontoisiin toimenpiteisiin ja määrään, samalla minimoiden seurantatyön. Tällaisella lähestymistavalla vaelluskalojen elvytystoimien vaikuttavuus olisi todennäköisesti jäänyt heikoksi, kuten kokemukset ja tutkimukset taimenkantojen elvyttämisestä Suomessa osoittavat.
Jos kuteminen tapahtuu vain yhdessä paikassa, vaikka yhden koealan tiheydet olisivat ennätyksellisen korkeat, populaation katoamisvaara kasvaa, erityisesti suppealla ja häiriöherkällä alueella, jossa ympäristöriskit ovat suuria. Urbaanilla ja erämaa-alueella on omat erityiset riskinsä, jotka on tärkeää tunnistaa ja huomioida. Taimenen pitäisi levittäytyä mahdollisimman laajalle alueelle; yhden suppean alueen korkeat tiheydet eivät kompensoi vaellusesteiden ja taimenvapaiden alueiden olemassaoloa.
Olennaista ei ole yksittäisen koealan tilanne, vaan kokonaiskuva ja se, miten asiat kehittyvät pitkällä aikavälillä sekä toiminnan todellinen vaikuttavuus. Hyvä seuranta ja vaikuttava elvyttäminen kulkevat käsi kädessä.
Vuonna 2018 Monikonpuron taimenkanta oli vielä hyvin haavoittuvainen, ja kuteminen tapahtui vain noin 100 metrin mittaisella alueella. Hyvän seurannan, vesistöjen tuntemuksen, hulevesien ja ympäristöriskien hallinnan, vaellusesteiden avaamisen ja muiden tehokkaiden elvytystoimien avulla tilannetta on kuitenkin pystytty parantamaan ja kalakantaa vahvistamaan. Näitä toimenpiteitä on tehty realistisella asenteella, askel askeleelta. Nyt, vuonna 2024, Monikonpuron taimenen nollikasikäluokka on todennäköisesti pääkaupunkiseudun runsain. Taimenia kutee ja löytyy koko vesistön alueelta, ja taimenpopulaation kehitys Monikonpurolla on saatu vakaaseen ja positiiviseen nousuun. Tämän vuoden ikäluokka on nyt jopa 20 kertaa runsaampi kuin se poikasmäärä, jolla taimenkanta käynnistettiin noin 10 vuotta sitten.
Täydentäviä keinoja edistää Suomessa laajemmin vaikuttavampaa ja kestävää vaelluskalakantojen elvyttämistä
Vaelluskalojen ja niiden elinympäristöjen tehokkaampi, kestävämpi ja vaikuttavampi elvyttäminen hyötyisi jos kalastus- ja ympäristötoimijat, hallinnon ja muiden sidosryhmien välillä olisi aiempaa tiiviimpää yhteistyötä. Suomessa on merkittävä tutkimus-, osaamis- ja elvytysvaje, joka koskee sekä vaelluskaloja että niiden elinympäristöjä. Vaelluskalojen elpyminen on sidoksissa vaelluskalavesistöjen tilan parantamiseen.
Usein ongelmien ennaltaehkäisy ja korjaus on merkittävästi kustannustehokkaampaa kuin kunnostaminen. Kertatoimenpiteet voivat olla kalliita, ja jos ne eivät ole riittävän osuvia, niiden hyödyt voivat jäädä vähäisiksi ja lyhytaikaisiksi. Keskeistä on tunnistaa suurimmat ympäristöriskit ja tekijät, jotka aiheuttavat elinympäristöjen heikkenemistä. Lisäksi on tärkeää minimoida näiden kriittisten ja herkimpien elinympäristöjen heikennykset. Jos aiemmin vaelluskalojen elvyttämisessä on keskitytty suuriin uomiin, on nyt tärkeää ottaa kaikkein pienemmätkin virtavedet vakavasti.
Suomalaisessa vaelluskalatutkimuksessa painopiste on ollut pohjoisissa suurissa vesistöissä ja vesivoiman tarpeisiin rakennetuissa vesistöissä. Eteläisemmän Suomen vaelluskalavesistöjen tutkimus on jäänyt vähäiseksi, eikä elvyttämisen haasteisiin ole löytynyt toimivia ratkaisuja. Pääkaupunkiseudun puroissa tehtyjen elvyttämistoimien ja seurantaan liittyvät kokemukset voisivat kuitenkin tarjota arvokasta tietoa muillekin vaelluskalavesistöille, erityisesti kustannustehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamisessa.
Monikonpuron, Longinojan ja Haaganpuron elvytysprojektien onnistumiset eivät ole sattumaa, eivätkä ne ole olleet ohimeneviä. Näissä kolmessa kaupunkipurossa elvyttämistä on tehty jo yli 20 vuotta. Ensimmäiset 15 vuotta keskityttiin perinteisiin kertaluontoisiin kunnostustoimenpiteisiin, ilman merkittävää huomioita vedenlaatuun ja pinnallisella seurannalla. Vasta viimeisten kuuden vuoden aikana on tehty seurantaan perustuvia täsmäkorjauksia, jotka ovat huomattavasti parantaneet tilannetta. Näiden kolmen pääkaupunkiseudun puron yhteenlaskettu vaelluspoikastuotanto saattaa olla nykyisin jo noin 10 000 luonnonsmolttia vuodessa. Näitä onnistumisia ja tätä osaamista ei kannata sivuuttaa.
Kokemus on osoittanut, että vesistöjen ja kalakantojen tarkka seuranta auttaa ymmärtämään vesistöjen olosuhteita ja riskejä, mikä parantaa toiminnan vaikuttavuutta. On opittu tunnistamaan vedenlaatuun liittyvät riskit ja niiden ehkäisyn merkitys. Taimen ja muut vaelluskalat toimivat erinomaisina bioindikaattoreina. Vaikka veden kemiallinen laatu olisi hyvä, kutualueiden rakenteellinen kunto on myös kriittisen tärkeä osatekijä. Jos kutualueet ovat liian jyrkkiä tai loivia, ne voivat olla lisääntymiskelvottomassa kunnossa. Kalat saattavat kyllä kutea, mutta lisääntymistulos voi jäädä heikoksi, siis vaikka vedenlaatu olisi hyvä.
Nykyinen kalatutkimuskirjallisuus ei tarjoa riittävästi ohjeita näihin ongelmiin, ja alalla tarvitaan parempaa tutkimusta ja ajanmukaistettuja oppaita. Suomalaista ns. ”harmaata kirjallisuutta” näistä aiheista kannattaisi hyödyntää Luonnonvarakeskuksen ja alan neuvontajärjestöjen toimesta.
Kutupaikkojen toimivuus ei perustu vain alivirtaama-ajan virtausnopeuteen, vaan hydrologis-morfologiseen kokonaisuuteen. Toimiva kutupaikka pysyy sopivassa virrannopeuden ikkunassa läpi vuoden. Jos kutupaikka on liian kalteva, tulvat voivat huuhtoa soraikon pois, ja jos soraikko hidastuu liikaa, se hiekottuu. Näitä asioita ei voi havaita alivirtaamalla. On keskeistä ymmärtää tulvien vaikutus ja oppia huomioimaan hydrologiset tekijät. Suomessa on virtavesien kunnostukseen liittyvä merkittävä osaamisvaje, ja monissa kunnostuksissa saatetaan aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kutupaikkojen toimivuuden varmistamiseksi on suositeltavaa mitata kaltevuudet, tehdä täsmäkorjauksia, tai muita ylläpitotoimia. Suomessa näitä mittauksia on tehty ja hienosäädetty vain pääkaupunkiseudun kohteissa. Myös pienpoikasvaiheen ymmärtäminen ja huomioiminen on olennaista, sillä ensimmäinen viikko soraikkovaiheen jälkeen on kriittinen. Suomalainen vaelluskalakirjallisuus ei anna tästä aiheesta juurikaan tietoa.
Kaikkien vaelluskalojen parissa toimivien tulisi panostaa merkittävästi parempaan seurantaan ja olla avoimempia keräämänsä tiedon suhteen. Parhaat opit saadaan onnistumisten ja epäonnistumisten tarkalla seurannalla. On vaarallista tuudittautua uskomukseen, että asiat ymmärretään ja osataan jo riittävän hyvin.
Vaelluskaloille vesistön kokonaisuus on aina olennainen. Jos toimenpiteitä tehdään vain pääuomissa ja latvapurot jätetään huomioimatta, elpyminen jää usein heikoksi. Olennaisia parannuksia saavutetaan, kun vesistön kokonaisuus selvitetään ja parannustoimenpiteet aloitetaan sieltä, missä tilanne on heikoin.
Tärkeintä ei ole vain tekemisen määrä, vaan oppiminen ja pitkävaikutteiset, hyödylliset parannukset kalavesillä ja ennen kaikkea positiiviset vaikutukset kalakannoissa. Olennaista ei ole keskittyä kesähabitaattien luomiseen, vaan varmistaa, että kalat selviävät smolttivaiheeseen, kasvuvaellukselle ja palaavat sieltä onnistuneesti lisääntymään. Tähän tarvitaan pitkäjänteistä edistämistä ja selkeät mittarit onnistumisen seuraamiseksi.
Hyviä muita asioita pohdiskeltavaksi ja edistettäväksi:
Elvyttäminen on monivaiheinen prosessi, jossa on lukuisia parannusmahdollisuuksia. Siksi on haastavaa tarjota yhtä täydellistä ratkaisua siihen, miten asiat tulisi korjata laajemmin. Tämän yhteenvedon tarkoitus on kuitenkin välittää keskeinen viesti, joka tulisi olla kaikille selvä: vaelluskalakantojen elvyttämiseen liittyvillä sidosryhmillä on monia osa-alueita, joissa voidaan edistyä. On parempi löytää ratkaisuja positiivisuuden kuin negatiivisuuden kautta.
Mahdollisuudet yhteistyöhön ja synergiaan (YM vs MMM): Ympäristöministeriön (YM) ja maa- ja metsätalousministeriön (MMM) välisen yhteistyön tiivistäminen voisi merkittävästi edistää vaelluskalojen elvyttämistä ja lisätä synergian mahdollisuuksia.
Keinot vedenlaatua heikentävien tekijöiden välttämiseksi: Graffitien ja kattojen puhdistuksessa käytettävät kemikaalit, kuten kattosammaleen poistoon tarkoitetut aineet, voivat heikentää vedenlaatua. Ympäristönsuojelumääräysten ja tiukennettujen työmaavesiohjeiden laajempaa jalkauttamista tarvitaan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, jotta vedenlaadun heikkeneminen voidaan estää.
Vaelluskalakantojen seurannan edistäminen: Hallitusohjelmassa mainittiin tavoite vaelluskalojen seurannan parantamisesta. Onko mahdollista kehittää toimintamalleja, jotka tehostavat vaelluskalakantojen seurantaa, lisäävät tietoisuutta ja tukevat vaikuttavampaa elvyttämistä? Jokaisessa suomalaisessa vaelluskalojen elvytystoimessa tulisi arvioida nykyseurannan riittävyys ja mahdollisuudet parantaa toiminnan vaikuttavuutta.
Keinot elvyttämistä tukevan kalatutkimuksen edistämiseksi: Tietoisuuden lisääminen sekä kalakantarekisterin ja seurantatietojen avoimuuden parantaminen ovat keskeisiä tavoitteita. Taimenten kutukoskien elvyttämiseen liittyvä tutkimus, joka oli tarkoitus aloittaa vuonna 2019, jäi toteutumatta, vaikka sen käynnistäminen olisi ollut erittäin tärkeää.
Vaelluskala 2.0 -tiekartta: Vaelluskaloihin liittyvä elvyttäminen on organisoitava fiksummin, laajapohjaisemmin, paremmalla osallistamisella, suuremmalla synergialla ja vaikuttavuudella. Kalatiestrategia ei enää riitä; huomion ja ymmärryksen on kohdistuttava itse kalakantojen elpymiseen.
Muita keinoja vaelluskalojen suojelun ja yhteistyön edistämiseksi:
- Vanhentuneiden kalatalousvelvoitteiden päivittäminen ja pienimpien vesivoimalaitosten nollavelvoite-kysymyksen paikkaus.
- Nousu-ohjelman päivitys ja vaelluskalojen parempi huomioiminen Helmi-ohjelmassa.
- Ankeriaan suojelusuunnitelman päivittäminen.
- Vaelluskalafoorumin avaaminen myös vapaaehtoisille toimijoille, tai mielummin kokonaan uuden vaelluskalaverkoston perustaminen.
- Ennallistamisasetuksen hyödyntäminen vaelluskalavesistöjen parantamisessa.
- Kaikki muu mikä edistää aidosti ja kestävästi vaikuttavia parannuksia.
- Kaikki asiat, jotka lisäävät osaamista ja onnistumista, ovat hyviä, riippumatta siitä, kuka ne tekee tai kenen kanssa.
Kuva: Pekka Tuuri, Henrik Kettunen
Teksti: Henrik Kettunen, väitöskirjatutkija / vaelluskalaverkosto
ps. Lisätietoja vaelluskalojen seurantaan ja elvyttämiseen liittyvistä asioista saa puh. 050-5949725.