Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa moni suomalainen virtaava vesistö alkaa houkutella kalastajia ja muita luonnossa liikkujia. Vedet ovat kirkastuneet, hyönteiset kuoriutuvat ja jalokalojen ajattelu herää. Mutta samaan aikaan joen pohjassa tapahtuu jotakin hyvin herkkää ja tärkeää – eikä moni tule ajatelleeksi, mitä.
Useimmissa suomalaisissa taimentenkoskissa kesäkuun alussa herkimmissä paikoissa näyttää yhä tältä. Suomi on toki iso maa. Esiin nousemisen aikaikkuna on pitkä. Siksi kannattaa selvittää missä ja milloin voi haitattomasti kahlailla ja missä ei. Kuva: Pekka Mäkynen
Kutupesissä on yhä elämää
Taimen kutee syksyllä. Naaraat kaivavat kutupesän soran sekaan ja laskevat sinne mätinsä, joita koiraat hedelmöittävät. Talven ja kevään aikana kehittyy uusi taimensukupolvi – ja juuri touko–kesäkuun vaihteessa suuri osa Suomen purojen ja jokien taimenten ruskuaispussipoikasista on yhä siellä kutupesissä, ehkä juuri kahlaamassa olevan kalastajan saappaan alla.
Nämä poikaset ovat aivan vauvaiässä. Ne eivät vielä syö aktiivisesti, vaan elävät ruskuaispussin ravinnolla. Ne eivät kykene kunnolla liikkumaan, eivätkä ehdi pois alta. Jos joku kahlasi tai tallaisi kutupesän päälle, on suuri vaara että taimenkannan ikäluokka ottaa osumia.
Miksi tämä on ongelma juuri nyt?
Useissa paikoissa Suomessa kahluukielto päättyy jo kesäkuun alussa – esimerkiksi kalastusrajoitusten muodossa. Tämä tarkoittaa, että kalastaminen kahlaamalla – tai ylipäätään kahlaaminen – muuttuu lailliseksi juuri silloin, kun ruskuaispussi- tai pienpoikaset ovat kaikkein haavoittuvimmillaan. Säännöt sallivat sen, mutta luonto ei ole vielä valmis.
Eikä tätä juuri kyseenalaisteta. Harva puhuu siitä. Mutta ne, jotka haluavat toimia vastuullisesti, voivat silti tehdä oikeita valintoja.
Miksi tämä koskee erityisesti taimenta?
Taimen on vaelluskala, ja sen elinkierto on tarkkaa ajoitusta. Kutupesä- ja pienpoikasvaiheen onnistuminen määrittää, vahvistuuko taimenkanta, vai jatkuuko kituuttelu ja alamäki. Jos keväällä kutupesät tallautuvat rikki tai poikaset kuolevat ennen aikojaan, vaikutukset näkyvät vuosien päästä kalastossa – tai sen puutteena.
Eikä kyse ole vain kalasaaliista. Taimen on erittäin uhanalainen rannikkovesissämme. Jokainen selviytynyt poikanen on tärkeä.
Miten toimia vastuullisesti?
Vaikka kahlaaminen olisi sallitua, jokainen voi valita toisin. Tässä muutama käytännön ohje:
* Vältä kahlaamista tunnetuilla kutu- tai pienpoikasalueilla touko–kesäkuussa.
* Jos sinun on pakko mennä veteen, valitse kivikkoinen tai syvempi kohta – älä mene kutupesille tai pienpoikasalueille.
* Levitä tietoa: moni ei yksinkertaisesti tiedä tätä – keskustele, jaa infoa somessa tai kalaporukoissa.
* Toivo muutosta: sääntelyä pitäisi päivittää alueellisesti, taimenen biologian mukaan – ei kalenterin mukaan.
Yhteenvetona:
Kun kesäkuu alkaa, moni virtavesi kuhisee vielä elämää – mutta sitä ei näe paljain silmin. Taimenen poikaset tarvitsevat vielä hetken rauhaa. Vaikka kalenterin mukaan kahlaaminen olisi sallittua, luonnon mukaan se ei vielä ole vastuullista.
Pienillä valinnoilla suojelemme suurta kokonaisuutta.
Soraikkovaiheen jälkeen pienpoikanen on usein vain aavistuksen kuusen neulasta suurempi. Pienpoikasten suosimilla ranta-alueilla ei kannattaa edes saapastella.