Taimen on uhanalainen vaelluskala, jonka elvyttäminen edellyttää ymmärrystä sen elinkiertoon liittyvistä kriittisistä vaiheista – erityisesti kutualueista, poikastuotannosta ja vaellusreiteistä. Näiden vaiheiden tuntemus on avainasemassa, jotta voidaan tunnistaa kalakantojen heikkenemisen pullonkaulat ja kohdistaa kunnostus- ja suojelutoimet vaikuttavasti. Yksi kalastuslain periaate on kestävyysnäkökulma – sen toteutuminen vaatii avointa ja järjestelmällistä tiedonkeruuta.
Nykyisin tiedonkeruu on hajanaista ja keskittyy pitkälti saalistilastoihin. Kalastajilla on velvollisuus ilmoittaa taimensaaliistaan viranomaisille kahden viikon kuluessa, mikä toimii keinona arvioida täysrauhoituksen vaikutuksia ja kalastuskuolleisuuden kehitystä. Ongelmana on, että rauhoituksesta huolimatta taimenia kuolee edelleen – sekä verkko- että vapakalastuksen seurauksena – ellei kalastusta säädellä viisaammin. Kestävä kalastus edellyttää tarkkaa tietoa siitä, missä ja miten taimen ”ottaa osumia”.
Samaan aikaan keskeinen tieto kutualueiden tilasta, kutupesien määrästä ja poikastuotannosta jää keräämättä tai hajautuu eri toimijoille. Tarkkailijoilla ei ole velvollisuutta ilmoittaa havainnoistaan, eikä kansallista, yhteentoimivaa tiedonkeruun mallia ole luotu. Tämä on merkittävä puute.
Yksi suurista tiedollisista aukoista liittyy myös vaellusesteisiin. Suomessa ei ole kattavaa ja ajantasaista tietopohjaa ongelmallisimmista tierummuista, putkista, padoista tai muista esteistä, jotka katkaisevat taimenen nousureittejä tai aiheuttavat alasvaelluskuolleisuutta. Ilman tätä tietoa ei voida tunnistaa niitä kohteita, joissa esimerkiksi padon purku tai kalatien rakentaminen tuottaisi suurimman ja kustannustehokkaimman hyödyn taimenkannoille. Vaellusmahdollisuus on taimenen elinkierron perusedellytys – ja sen varmistaminen keskeinen osa kestävää vaelluskalavesien elvyttämistä.
Lisääntymisen onnistumisen ja vaellusreittien seuranta tarjoaa suoran näkymän siihen, toimiiko nykyinen elvytyspolitiikka – vai piileekö ongelma elinympäristöissä, vedenlaadussa, kalastuksessa tai muussa elinkiertoa rajoittavassa tekijässä. Paikallistason toimijoilla, vapaaehtoisilla ja kalastajilla on usein merkittävää tietoa, jota ei saada käyttöön, vaikka se voisi ohjata elvytystoimia oikeaan suuntaan.
Taimenesta kerättyä tietoa myös pantataan tai jätetään julkaisematta – usein vedoten salakalastuksen riskiin. Joillakin alueilla tämä voi olla perusteltua, mutta monin paikoin riski on teoreettinen. Tiedon salaamiseen vaikuttavat toisinaan myös hallinnollinen varovaisuus, resurssipula tai epäluulo tiedon jakamista kohtaan. Tällainen sulkeutuneisuus voi estää vaikuttavien kunnostustoimien kohdentamisen. Sen sijaan tarvitaan kulttuuri, jossa suojelutyötä tehdään avoimuuden, luottamuksen ja yhteisen tavoitteen – taimenkannan elpymisen – varassa. Tietoisuus edistää suojelua ja elpymistä paremmin kuin salailu.
Tarve on selvä: Suomeen tarvitaan kansallisesti koordinoitu, avoimeen yhteistyöhön perustuva tiedonkeruuta. Sen tulee yhdistää eri toimijoiden havainnot kutualueista, poikastuotannosta ja vaellusesteistä – ja varmistaa, että tieto kulkee myös toiseen suuntaan. Päättäjien lisäksi myös paikallistoimijat ja kunnostajat tarvitsevat tuekseen ajankohtaista tietoa ja selkeitä toimintamalleja.
Erityisesti alkukauden pienpoikasten määrän seuranta on keskeinen osa vaikuttavaa elvytystyötä. Se kertoo suoraan, onnistuuko taimenen lisääntyminen ja missä pullonkaulat sijaitsevat. Tätä työtä tukee pienpoikaset.taimenkartta.fi, joka kokoaa, visualisoi ja jakaa tietoa avoimesti. Web-sovellus tukee osallistamista, osaamiseen ja tiedolla ohjautuvaan kehittämiseen perustuvaa toimintakulttuuria vaelluskalavesien hyväksi.
Jos haluamme elvyttää taimenkantoja kestävästi ja vaikuttavasti, pelkkä saalistietojen keruu ei riitä. Tarvitaan kokonaisvaltainen seurantamalli, joka kattaa taimenen koko elinkierron – kutualueiden kunnosta poikastuotantoon ja vaellusedellytyksiin asti.
Vaikuttava suojelu edellyttää, että toimet perustuvat tutkittuun ja kentältä kerättyyn seurantatietoon – ei arvailuun. Tässä vapaaehtoisten tekemillä kartoituksilla, kutupesä- ja pienpoikaslaskennoilla on tärkeä rooli – sähkökoekalastusaineistoja unohtamatta. Myös kalavedenomistajien ja muiden kala-asianomaisten sitoutuminen seurantaan ja tiedon jakamiseen on keskeistä, jotta ymmärrämme, missä tilassa kantoja ylläpitävät kutu- ja poikasalueet todella ovat.
Kutsumalla mukaan paikallistason toimijat, vapaaehtoiset ja kalastuksen asianomaiset voimme rakentaa avoimempaa ja tehokkaampaa järjestelmää – sellaista, joka tukee kestäviä kalastusmahdollisuuksia ja elinvoimaista vesiluontoa myös tulevaisuudessa.