Pakkalanpuro on ollut uhanalaisen taimenen elvytyksen ja seurannan kohteena vuodesta 2013 alkaen. Työhön ovat osallistuneet Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura (SKES ry), DHL sekä paikalliset vaelluskala-aktiivit. Vaikka puroon nousee vuosittain toistakymmentä kookasta, merestä palaavaa taimenemoa kutemaan, poikasia ei useimpina vuosina ole löytynyt lainkaan.
Poikkeuksen muodostivat vuodet 2020 ja 2021. Ensimmäisenä talvi oli poikkeuksellisen leuto ja lumeton, mikä vähensi glykolin tarvetta. Toisena lentoliikennettä rajoitti koronapandemia, ja kuormitus puroon jäi tavallista pienemmäksi. Näinä kahtena vuotena havaittiin seurannoissa kohtuullisesti taimenen poikasia – eli viitteitä onnistuneesta kudusta.
Taimen on vedenlaadulle erittäin herkkä laji ja toimii siksi tehokkaana bioindikaattorina. Vaikka Finavia on vuosien varrella tehnyt vesiensuojeluun joitain parannuksia, ei Pakkalanpuron tilanne ole muuttunut toivotulla tavalla. Jo viisi vuotta sitten yhtiön silloinen kestävän kehityksen johtaja arvioi, ettei puroon päätyvä glykoli enää estäisi taimenen lisääntymistä. Käytäntö on osoittanut toisin: kun lentoliikenne palasi pandemian jälkeen normaaliksi – ja samalla myös glykolinkuormitus – taimenpoikaset katosivat jälleen. Nyt on menossa jo neljäs peräkkäinen täyskatovuosi.
Kesällä 2025 nähtiin pieni valonpilkahdus: kivennuoliaisia löytyi seurannoissa merkittävästi aiempaa enemmän. Se antaa varovaisen toivon siitä, että puron tila saattaa hiljalleen kohentua. Tuleva kehitys riippuu kuitenkin ratkaisevasti vesiensuojelun toimivuudesta – ja siitä, miten se näkyy bioindikaattoreina toimivien kalojen kautta.
Glykolivedet valuvat edelleen puutteellisesti hallittuina puroon
Pakkalanpuron tilanne osoittaa, ettei Helsinki-Vantaan lentokentän vesiensuojelu ole toimiva. Kyse ei ole yksittäistapauksesta vaan pitkäaikaisesta ja toistuvasta ongelmasta. Vaikka koneiden käsittelyalueilla on käytössä erillisiä viemäröintejä ja valumavesien keräystä altaiden kautta, arviolta jopa 20 % käytetystä glykolista päätyy edelleen hallitsemattomasti ympäristöön, erityisesti sade- ja sulamisvesien mukana.
Haitat näkyvät suoraan uhanalaisen taimenen elinkierrossa: kudut epäonnistuvat vuodesta toiseen, eikä puro tuota poikasia.
Tarvitaan viranomaisvastuuta ja kenttätoimijoiden vastuullisuutta
Ongelman ratkaiseminen edellyttää kahta asiaa:
- Viranomaisten aktiivisempaa otetta valvontaan sekä ympäristöluvan ehtojen tarkastelua ja mahdollisesti tiukentamista,
- Lentokenttätoimijoiden oma-aloitteisia investointeja glykolin parempaan talteenottoon ja ennen kaikkea tehokkaampaan hulevesien puhdistukseen.
Nykyinen maanalainen suodatusratkaisu ei ole osoittautunut riittäväksi – se on jäänyt teholtaan vajaaksi kokeiluksi, eikä se poista ongelman ydintä.
Herääkin kysymys, ymmärretäänkö toimijoiden ja valvontaviranomaisten keskuudessa ylipäätään heikosti toimivan vesiensuojelun vaikutukset taimenkantaan?
Ympäristölupa antaa periaatteessa välineet puuttua tilanteeseen, mutta sen käytännön soveltaminen on usein hidasta ja altis tulkinnalle – etenkin silloin, jos kalastovaikutuksia ei ymmärretä tai niille ei anneta riittävää painoarvoa. Luvan tiukentaminen ei yleensä etene ilman ulkopuolista painetta ja konkreettista näyttöä.
Kesä–heinäkuun 2025 vaihteessa Finavian tuli raportoida aluehallintovirastolle (AVI) vesiensuojelutoimien nykytilasta ja niiden toimivuudesta – erityisesti kemiallisten analyysien perusteella. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, onko erittäin uhanalaisen taimenen miten huomioitu, ja mitä Finavia on raportoinut toiminnastaan AVI:lle, tai onko kalatalousviranomainen osallistettu prosessissa.
Finavian osalta nousee kaksi perusteltua huolta:
Onko tavoitteena vain selviytyä lakisääteisistä minimitasovaatimuksista?
Tapahtuuko mitään olennaista ilman velvoittavaa ympäristölupaehtojen kiristystä?
Ymmärretäänkö glykolivesien biologiset vaikutukset todella? Onko taimenkannan tila mukana ympäristölupaprosessin arvioinnissa ja painotuksissa – vai onko Pakkalanpuro tosiasiallisesti hyväksytty glykolivesien ”sadejätevesiviemäriksi”?
Jos näin on, samalla hyväksytään myös se, että erittäin uhanalaisen taimenen kutu tuhoutuu toistuvasti lentokenttätoiminnan aiheuttaman glykolikuormituksen vuoksi – vuodesta toiseen.