Eteläisimmän Suomen virtavesillä kevään aikaisimmat taimenten pienpoikaset nousevat kutusoraikoista jopa toukokuun puolivälissä. Taimenten lisääntymisen turvaksi tarkoitetut kahluurajoitukset loppuvat useimmilla koskivesillä toukokuu-kesäkuun vaiheessa. Liian suurpiirteiset ja koskivesien kaikenkattavat kahluurajoitukset eivät kuitenkaan aina ole kovin tarkoituksenmukaisia ja toimivia.
Todennetuilla kutusoraikoilla kahluurajoituksia voisi hieman pidentää, ja varsinaisten kutualueiden ulkopuoleisilla alueilla kahluurajoituksia voisi höllentää, tai jopa poistaa. Toimivammat ja tarkoituksenmukaiset käytännöt edellyttäisivät syksyistä kudun seurantaa ja kutupesien parempaa tiedostamista. Parempiin käytäntöihin siirtyminen edellyttäisi koskikohtaista kutusoraikkojen sekä pienpoikasalueiden seurantaa.
Yleensä koskivesien pinta-aloista kutusoraikot ja tärkeimpiä pienpoikasalueita on häviävän vähän. Mikäli ei tiedetä missä kutupaikat on, ja missä niitä ei ole, on varoivaisuusperiaatteen mukaaan parempi rajoittaa vähän enemmän kuin liian vähän. Kalastuksen näkökulmasta voisi ajatella, että on kohtuutonta rajoittaa kahlaamista koko koskialueella, mikäli kahlaaminen aiheuttaa haittaa vain hyvin suppeilla alueilla.
Taimenen elinkierrossa herkän mätivaiheen jälkeen taimenen suurin kuolleisuus tapahtuu juurikin soraikosta liikkeelle lähdön jälkeisen kahden viikon aikana. Monet heikon uimataidon pienpoikaset elävät ensimmäiset pari viikkoa usein kutusoran suojissa, ja ovat siten ainakin kesäkuun puoliväliin, tai paikoin jopa juhannukseen asti olla vaarassa jäädä kahlaajien liiskaamiksi.
Jos kutusoraikot ovat seurannan piirissä, ja kriittisimmät pienpoikasalueet on tiedossa, kannattaisi kriittisimmät alueet merkitä karttoihin ja kertoa kalastajille. Tärkeimpiin pienpoikasympäristöihin kannattaisi muutenkin kiinnittää huomiota ja edistää tällaisten alueiden täydennyskunnostuksia, koska sellainen vähentäisi luonnonpoikasiin kohdistuvaa predaatiota.
Taimenen näkökulmasta tärkeimmät kutusoraikot kannattaisi tiedostaa ja kahlata näillä alueilla vasta kun se on turvallista. Isoin osa useimpien koskien alueista missä kudusta ei ole seurannan perusteella tehty havaintoja, voitaisiin vapauttaa kahluurajoituksista. Joka tapauksessa täsmäsäädöt kahlaamalla tapahtuvaan kalastuksen sallimiseen, tai sen rajoituksiin, tulee mieluiten perustua hyvään kutusoraikkojen ja poikasten seurantaan. Vastuullinen kalastaja ottaa asioista selvää, eikä kahlaa taimenten kutusoraikoilla, tai alueilla missä taimenten pienpoikaset voivat kahlaamisen takia joutua vaaraan – tai kuolla.
ps. Ja jos alueella esiintyy harjuksia, kannattaa tämän lisääntymisalueet ja kuturauhan tarve tiedostaa ja huomioida.