Suomessa halutaan edistää vaelluskalakantojen elvyttämistä ja kestävää kalastusta. Entä aito tahtotila, teot ja vaikuttavuus?
Tarvitaan puhtaampia ja elinvoimaisempia elinympäristöjä, vapaita kulkureittejä, kestävämpää kalastusta, parempaa tutkimusta, seurantaa, oppimista, vastuullisuutta, paikallistoimintaa, verkostoitumista, ratkaisukeskeisyyttä sekä pitkäjänteisiä tekoja.
Vaelluskalojen ja vesiluonnon elvyttäminen lisää lähiympäristön, vesiluonnon arvostusta, ja tukee kalastus- ja matkailuelinkeinoa. Parannuksilla olisi monia isoja positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Vaelluskalakannat toimivat terveen ja puhtaan vesiluonnon indikaattorina. Hyvään lopputulokseen tarvitaan laajapohjasta ja hyvää yhteistyötä mm. kala- ja ympäristöhallinnon, tutkimuksen sekä muiden sidosryhmien välille.
Vaikuttava vaelluskalojen elvyttäminen sekä kestävän kalatalouden toteuttaminen edellyttää kokonaisvaltaisempaa lähestymistä ja parempaa pitkäjänteisyyttä kuin mitä toiminnassa on tähän asti ollut. Tämä on sivistyksellinen oppimisprosessi.
Kalastuslain ja kestävän kalastuksen toteuttaminen, sekä luonnonkalakantojen elvyttämisen pyrkimys on oikeansuuntainen, joskin riittämätön. Vastaavaa pyritään myös vesipuitedirektiivin tavoitteilla. Myös siinä ongelmien ennaltaehkäisy on ollut heikkoa.
Vaelluskaloja on muitakin kuin vain lohi, taimen ja vaellussiika. Myös useat tavanomaiset lajit vaeltavat, ja kärsivät alennustilasta ja esteistä. Ankerias kuuluu vaelluskalojen uhanalaisimpien joukkoon. Todelliset parannukset ovat Suomessa olleet minimaaliset.
Haaste vaelluskalojen elvyttämisessä on vesivoiman haittojen minimointi. Tarvitaan ympäristövirtaama sekä ongelmattomasti toimivat ylös- ja alasvaellusratkaisut. Turhakkeille tarvitsee pikemminkin saada hallittu alasajo. Ajanpeluusta vastuullisuuteen? Vesivoiman ympäristönormit syytä ajanmukaistaa.