Suomessa vaelluskalakantojen elvyttämisessä on paljon mahdollisuuksia, kunhan tuottavuuden tiukimmat pullonkaulat saadaan tunnistettua, ja niihin tehtyä vaikuttavia parannuksia. Elvyttäminen on prosessi, jossa tarvitaan hyvää seurantaa, ymmärrystä olosuhteista, räätälöityjä korjaustoimia – sekä pitkäjänteisyyttä.
Vaelluskalakantojen elvyttäminen on mahdollista kaikkialla missä vaelluskaloja yhä esiintyy. Myös monet nykyisten vaelluskalakantojen ydinalueiden lähivedet voivat olla potentiaalisia vaelluskalavesiä. Merialue on erinomaista kasvualuetta vaelluskaloille. Useat isommista järvistämme, ja etenkin muikkuvedet, toimivat helposti hyvinä kasvualueina, kunhan alueen kalastusta harjoitetaan kestävyyden rajoissa. Useimmat kosket, purot ja muut virtavedet ovat mahdollisia vaelluskalojen kutu- ja poikasalueita, kunhan eivät ole rakenteellisessa alennustilassa. On myös tärkeää, ettei veden laadussa tai virtaamissa tapahdu vakavia notkahduksia.
Kalastuslain tarkoituksena on “parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuen järjestää kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito siten, että turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen tuotto, kalakantojen luontainen elinkierto sekä kalavarojen ja muun vesiluonnon monimuotoisuus ja suojelu.” Kalastuslaissa on hyviä kirjauksia.
Useimmat maamme vaelluskalakannat ovat jo kadonneet. Jäljellä olevat ovat erittäin uhanalaisia, tai ainakin taantuneet. Järvilohi ja useimmat viljelyksessä olevat taimenkannat ovat laitostuneet jo yli puolen vuosisadan ajan. Kalanviljely on vain lyhytjänteistä tekohengitystä. Kalakantojen elinkelpoisuus heikkenee, jos ne ovat vain laitosvalinnassa ilman luonnonkiertoa. Olennaista on vaelluskalakantojen elvyttäminen luonnossa, luonnonkierron ja luonnonvalinnan vahvistaminen.
Vaelluskalakantojen elvyttämisessä on myös monenlaisia haasteita. Olennaista on kokonaisuus. Elvyttäminen ei ole rakettitiedettä, vaan prosessi. Tiedonkeruun ja toiminnan hyvä organisointi ja hienosäädöt ovat kokonaisuus, jossa hyvä suunnittelu on enemmän kuin puoliksi tehty.
Vesistöjen ja kalakantojen levinneisyyden ja nykytilan peruskartoitukset ovat puutteelliset. Osin tämän takia elvytystoimet eivät usein ole osumatarkkoja tai vaikuttavia. Seurantaa tehdään liian vähän, ja pinnallisesti. Jos ei ole seurantaa, ei ole tietoa, eikä opita edes virheistä. Vaelluskalakantojen elvyttäminen tarkoittaa käytännössä erilaisia kunnostuksia, kalatieratkaisuja, tai vastaavia. Liian helposti kuvitellaan, että muutoksen jälkeen ongelma on korjattu. Todellisuudessa tilanne voi helposti olla jopa lähtötilannetta heikompi. Peruskartoitukset kannattaa tehdä huolellisesti, ja seuranta kattavasti. Mitä vahvemmalla tietopohjalla, paremmalla osaamisella ja mitä pitkäjänteisemmin ollaan liikkeellä, sen paremmat ovat tulokset.
Tärkeitä asiakysymyksiä edistettäväksi:
- Vaelluskalojen syntyvyyttä pitää parantaa, ja kalastuskuolleisuutta vähentää
- Kartoituksilla ja seurantatiedolla tunnistetaan tuottavuuden pullonkaulat
- Julkisuus, avoimuus, vuorovaikutteisuus sekä osallistaminen edistää suojelua paremmin kuin hyssyttely
- Kutu- pienpoikasympäristöjen alennustilan syytä korjata vaikuttavammaksi
- Alasvaellus – voimalaitoksiin ja patoihin liittyy isoja haasteiden korjaus
- Elvyttäminen on prosessi – ei kertatoimenpide
- Tutkimusta, tietoisuutta ja osaamista tulee vahvistaa
- Vedenlaadun ja lämpötilojen rajoitteet on syytä ymmärtää ja huomioida paremmin
- Löytyykö tahtotila vaikuttaviin ja olennaisiin parannuksiin?
- Toiminnan vaikuttavuus mitataan kalakannan kehityksen muodossa
- Vastuullisuus näissä kala-asioissa kuuluu alan kaikille tahoille tutkijasta tavikseen.