A-studiossa (26.8.24) kysyttiin Metsähallituksen raakkuasiantuntijalta, miten raakun elvyttämistä tulisi yleisesti Suomessa edistää. Ensimmäiseksi hän ehdotti kutupohjien kunnostamista, jotta raakun isäntälaji, taimen (jossain vesissä lohi) voisi lisääntyä. Lisäksi hän korosti, että vedenlaadun ja pohjien parantaminen on keskeistä raakunpoikasten selviytymisen edistämiseksi. Tämän enempää ohjelmassa ei isäntäkalan tai koskivesien elvyttämisen tai kunnostamisen asiaa käsitelty.
Taimenen elvyttämistä on Suomessa kyllä tehty, mutta usein uusien soraikkojen levityksiä ja koskien kunnostukset ovat tapahtuneet raakkujen viihtymisen ja toimivuuden kustannuksella, ilman riittävää seurantaa. Hiekkakuoppien sora on erittäin epävakaata, ja kun se sijoitetaan liian jyrkkiin kohtiin, siitä voi huuhtoutuessaan tulla ”myrkkyä” raakuille. Tästä syystä raakut eivät yleensä menesty perinteisesti kunnostetuilla alueilla. Kiintoaineksen ja liettymisen torjuntaan on panostettu aivan liian vähän.
Jos kutupaikkojen kunnostus ei ole toimivaa eikä taimenen elvyttämistä tehdä tehokkaasti, nämä toimet eivät ainoastaan ole hyödyttömiä raakuille, vaan ne saattavat pikemminkin vahingoittaa niitä. Samalla monet kalastajat vähättelevät raakkujen merkitystä ja väittävät, ettei asia liity vaelluskaloihin. Yksi ongelma näyttää olevan, että kalastajien kiinnostus taimenen tilannetta kohtaan ei ole ollut riittävää, jotta se olisi johtanut vaikuttavaan taimenen elpymiseen.
Toisaalta, vaikka Hukkajoesta on kirjoitettu jo varsin paljon, on taimen ylipäätään mainittu kirjoituksissa ohimennen vain kerran tai kaksi. Jos Suomessa on 150 raakkupopulaatiota, tulisi näiden alueiden taimenpopulaatiot kartoittaa perusteellisesti ja pätevästi. Tämän jälkeen voisi ryhtyä asialliseen vaelluskala-elvyttämiseen, vesiensuojelun tehostumiseen, nousuesteiden avaamisiin, yms. Raakut liittyvät aina vaelluskaloihin, ja niiden elvyttämiseen, mutta vain osa vaelluskalavesistöistä ovat enää raakkuvesistöjä.
Teksti: Henrik Kettunen