Lentokoneiden jäänesto- ja sulatuskäsittelyssä käytetystä glykolista suurin osa saadaan talteen käsittelyalueella. Koneiden pintaan jää kuitenkin tahmeaa glykolia, joka irtoaa nousukiidon aikana ja leviää ympäristöön. Kevättalvella sulamisvesien mukana glykolia huuhtoutuu valuma-alueelta mm. Pakkalanpuroon.
Lentokentän ulkopuolella sijaitsee maanalainen kosteikko, joka on mitoitettu käsittelemään vain alivirtaamat, noin 5–10 l/s., vaikka glykoli ei silloin liiku. Kun virtaamat kasvavat – kun glykolikuormitus lähtee liikkeelle ja on suurimmillaan – puhdistusteho romahtaa, koska isoin virtaama menee ohijuoksutuksena padon yli. Virtaama voi tällöin helposti olla satoja litroja sekunnissa, jolloin varovaisestikin arvioiden valtaosa glykolista menee ohijuoksutuksena padon yli käsittelyn vierestä. Maanalainen puhdistusjärjestelmä on kohdannut merkittäviä teknisiä ongelmia, eikä kosteikon suodatusmateriaali ole toiminut odotetusti, mikä on lisännyt puhdistamattoman veden ohijuoksutusta.
Arvioiden mukaan noin 20 % kaikesta käytetystä glykolista päätyy vesistöihin valumavesien mukana. Käytännössä suurin osa valuma-alueen hulevesiin joutuneesta glykolista kulkeutuu Pakkalanpuroon, missä kuormitus on suurimmillaan. Merkittäviä päästöjä päätyy myös Viinikanmetsänojaan, Mottisuonojaan ja Brandoninojaan. Aiemmin myös Kirkonkylänoja ja Kylmäoja saivat suuria kuormituksia, mutta niiden tila on kohentunut.
Glykolin lisäksi hulevesien mukana puroihin kulkeutuu myös kiitoteiden sulatuksessa ja liukkauden torjunnassa käytettyjä kemikaaleja. Glykolipäästöt ovat vain yksi osa ongelmaa, mutta niiden vaikutukset ovat erityisen vakavia. Nykyisten käytäntöjen ja puutteellisen vesiensuojelun seurauksena kuudesta lentokenttäalueen purosta neljä kärsii suuren osan vuodesta merkittävästä kemiallisesta kuormituksesta. Kahdessa ongelmat ovat helpottaneet.
Onko asiallinen vesiensuojelu mahdollista?
Lentokenttäalueen vesiensuojelun ongelmat eivät ole uusia niille, jotka ovat seuranneet tilannetta. Finavia on aiemmin pidemmän aikaa väittänyt, että kaikki haasteet on jo ratkaistu, eikä taimenilla pitäisi olla ongelmia ainakaan lentokenttätoiminnan vuoksi. Todellisuudessa lentokentän vesiensuojelussa on edelleen merkittäviä ratkaisemattomia puutteita, jotka johtuvat osin vesiensuojelun ja asiantuntemuksen vajauksesta.
Videolla kutupesä glykolimönjän peitossa huhtikuussa 2024.
Jos aitoa tahtotilaa löytyy, löytyy myös keinoja haittojen minimoimiseen. Vesiensuojeluinvestoinnit maksavat, mutta ne ovat kertaluonteisia. Olennaista ei ole panostuksen suuruus vaan se, että ratkaisut todella toimivat. Toteutettujen toimien vaikuttavuus on arvioitava asiallisesti – ja niin toivottavasti myös tehdään.
Uudenmaan ELY-keskus valvoo Helsinki-Vantaan lentokentän ympäristölupaa, lupaehtojen noudattamista sekä hulevesien käsittelyä, mukaan lukien glykolien ja muiden jäänestoaineiden käyttöä ja niiden haittojen minimointia. Vuoden 2025 aikana ELY tarkastelee tilannetta, ja Finavian on kesäkuuhun mennessä raportoitava tehdyistä toimenpiteistä, niiden vaikuttavuudesta sekä tulevista suunnitelmistaan. Mikäli ELY katsoo, että toimenpiteet eivät ole riittäviä, se voi antaa lausunnon asiasta ja esittää tiukennuksia. Päätöksen asiasta tekee aluehallintovirasto.
Finavia maalaa toiminnastaan herkästi ruusuista kuvaa, mutta muut asianosaiset voivat täydentää tilannetta ja tuoda esiin vallitsevan todellisuuden sekä kehottaa viranomaisia ja aluehallintovirastoa käyttämään hyvää harkintaa. Vielä alkuvuodesta 2024 glykolivesien kalastohaitoista ja vesiensuojelun toimivuudesta ei ollut kattavaa ja tarkkaan käsitystä. Viime vuoden aikana tietoisuus lentokenttätoiminnan vesiensuojelun haasteista on kuitenkin parantunut merkittävästi, kiitos mm. kunnostusaktiivien ja vaelluskala-asiantuntijoiden tekemän seurannan.
Taimenen esiintyminen ja mahdollisuudet lentokenttäpuroissa
Syksyisin, kun Vantaanjoen taimenet nousevat kutemaan, kaikissa kuudessa lentokenttäpurossa virtaa kirkasta ja raikasta pohjavettä – ihanteellinen kutuympäristö taimenille. Suurin osa kaloista palaa syntymäkoskeensa tai -puroonsa, mutta osa harhautuu tai hakeutuu tietoisesti uusille kutupaikoille, edistäen näin lajin levittäytymistä.
Lentokenttäpuroista säännöllistä poikastuotantoa tapahtuu Kylmäojalla ja Kirkonkylänojalla, joissa vedenlaatu on hieman parempi. Pakkalanpurossa on suhteellisen suuri virtaama, mikä houkuttelee kutemaan noin parikymmentä taimenta.
Emotaimenten määrä lentokenttäpuroissa todennäköisesti kasvaa, kun Vantaanjoen taimenkanta vahvistuu. Kuitenkin, jos purojen vedenlaatu heikkenee talvella lentokoneiden jäänestoaineiden ja kiitoteiden liukkaudentorjuntakemikaalien vuoksi, kutu ainakin useimmissa lentokenttäalueen puroissa epäonnistuu täysin. Taimenien nousu puroihin ei ole seurausta Finavian toimenpiteistä, mutta se, että kudut säännöllisesti tuhoutuvat neljässä purossa ja Kylmäojan latva-alueiden tila heikkenee, on suoraa seurausta lentokenttätoiminnan haitoista.
Pakkalanpurosta löydettiin ensimmäiset luonnossa syntyneet taimenen poikaset kesällä 2020. Samana vuonna sähkökoekalastuksissa löydettiin runsaita poikasmääriä myös Brandoninojasta. Poikkeuksellinen taimenten kudun onnistuminen johtui poikkeuksellisen leudosta talvesta 2019–2020, jolloin glykolin käyttö oli karkeasti vain noin 1/3 normaalista määristä. Kesällä 2021 purosta löydettiin jälleen kutuperäisiä poikasia. Ensimmäinen koronavuosi hiljensi lentoliikenteen ja samalla vähensi glykolikuormitusta. Kahden poikkeuksellisen vähäisen kuormitusvuoden jälkeen päästöt on kuitenkin ”normalisoitunut” – ja valitettavasti myös vedenlaatuongelmat.
Taimenen lisääntymisen epäonnistuminen Pakkalanpurossa on selvä merkki vedenlaadun vakavista ongelmista, jotka heikentävät koko puroekosysteemiä. Parannettavaa on paljon – ratkaisut löytyvät, jos vain tahtoa riittää.
Teksti: Henrik Kettunen, väitöskirjatutkija
Kutuvideo: Mika Järvinen
Lisätietoa: Pakkalanpuron esittelysivu