Taimenen kudun tarkkailu on oivallinen tapa oppia lohikalojen ekologiasta, sekä virtavesiluonnon ja taimenkannan nykytilasta. Hienot kuvat kutukaloista innostavat lähialueen asukkaita osallistumaan tarkkailuun, nostaa vaelluskaloja puheenaiheeksi sekä vauhdittaa vaelluskalakantojen elvyttämistä. Aktiivinen kututarkkailu on myös tehokas keino ehkäistä salakalastusta. Taimenten kutuseurannalla saadaan havaintoja emokalastosta, kutupaikkavalinnoista ja nousureitin kulkukelpoisuudesta. Syksyinen tarkkailu ja dokumentointi ovat arvokasta ja suositeltavaa toimintaa taimenvesien elvyttämisen tueksi, sekä esim. kunnostustarpeiden tiedostamiseksi.
Taimenten hyvillä kutualueilla vaatimatonkin emokalasto saa helposti paljon poikasia. Vastaavasti alennustilan kutualueilla isommankin emokalaston poikastuotanto voi olla minimaalista, tai jäädä kokonaan toteutumatta. Lisääntymismenestyksen selvittäminen ja tiedostaminen vaikuttavat hyvin olennaisesti kaikkeen muuhun taimenkantojen elvyttämisessä, ja vastaus olennaisimpiin kysymyksiin saadaan tarkkailemalla kutua. Poikasmäärää pitää kyetä vertaamaan emokalaston kokoon. Näin saadaan tarkempaa tietoa kutusoraikoiden korjaustarpeista. Tärkeä tieto on sekin, jos joku alue ei jostain syystä kelpaa emokaloille, esim. liiallisen kulumisen takia.
Emokalat liikkuvat kudun alkuvaiheessa korostuneesti yöaikaan. Kun kutujakson myöhemmässä vaiheessa lämpötila laskee, siirtyy kuteminen päivän lämpöiseen aikaan. Jos lämpötila yöllä laskee, keskeytyy kuteminen, käynnistyäkseen aamulla lämpötilan noustessa. Illalla taimenet ovat aina merkittävästi rauhallisempia kuin päivällä.
Kudun ollessa kiihkeimmillään, on kalojen keskittyminen varsin totaalista, eivätkä emot silloin välitä ulkopuolisista häiriöistä. Häiriöherkkyys on kuitenkin yksilöllinen asia. Jos yksikin kala säikähtää, tai reagoi, kannattaa tarkkailijan peruuttaa ja pyrkiä pitämään sellainen etäisyys, etteivät kuvauskohteet siitä häiriinny. Lähestyminen ja äkilliset liikkeet voivat usein olla kutukalojenkin säikkymisen syy. Puhumiseen ja ääneen kalat eivät reagoi. Onnistunut tarkkailu ja dokumentointi vaativat kärsivällisyyttä, kohteen tuntemista ja huomaavaisuutta. Odottaminen paikallaan istuen voi usein olla paljon tuloksellisempaa kuin ramppaaminen pitkin rantoja.
Valon käyttö illalla tapahtuvassa seurannassa
Lampun avulla pimeällä tehtävä tarkkailu aiheuttaa vähemmän häiriötä. Myös kaivetut kutupohjat erottuvat illalla taskulampulla paremmin kuin päivänvalossa. Olennaista valonkäytössä on valaista kala mielummin pyrstöpuolelta, ja välttää silmiin osoittelua. Yleensä kututaimen ei ole valoherkkä. Keinovalon käyttäminen ja pimeällä tarkkailu on siksi suositeltavaa.
Mitä hitaammin valoa liikuttaa, sen parempi. Jos taimen ei näe vaaraa, tai liikettä, on kaikki hyvin – ja tämä ihan riippumatta siitä onko lampun takana varjossa yksi tarkkailija, vai pari tusinaa silmäparia. Mitä sameampi vesi, sen enemmän tehoa valossa pitää olla. 1000 lumeneina on aika hyvä lampun minimiteho. Tasainen led-valo aiheuttaa yleensä vähemmän häiriötä kuin esim. salamavalo. Jos jättää led-valon jalustalla soraikon viereen, tottuvat emot siihen usein hetken kuluttua, eivätkä tovin kuluttua ole siitä moksiskaan, kunhan kukaan ei tömistele. Kutupaikkaa kannattaa aina mielummin lähestyä rauhallisesti hiipien.
Kiinnostavaa seurannassa on tunnistaa onko kyse luonnontaimenista tai istukkaista. Mikä on naaraiden ja koiraiden suhde, mitä paikkoja emokalat ovat suosineet. Kudun jälkeen lasketaan kutupesät rannalta tähystäen. Mätivaiheen jälkeen olennaista on seurata kevätkesällä miten soraikoista ilmaantuu pienpoikasia. Viereiset soraikot voivat olla kuin yö ja päivä. Seurannassa tehdyt havainnot, muutkin kuin kuvat, kannattaa dokumentoida. Hyvistä kuvista voi myöhemmin löytää monia pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia, tai nähdä itse uomassa kiinnostavia asioita. Kuduntarkkailu ja dokumentointi ovat monella tavalla taimenkantojen elvyttämistä edistävää havainnointia.